EmediateAd

Haiti pidätti lapsia maasta vieneitä amerikkalaisia

30.1.2010 22:55 (Päivitetty 30.1.2010 22:55) STT

Haitin poliisi on pidättänyt kymmenen amerikkalaista, jotka yrittivät viedä yli 30 lasta pois maanjäristyksen runtelemasta maasta. Viranomaiset epäilevät, että kyse olisi laittomasta adoptiosta tai ihmiskaupasta.

Epäillyt pidätettiin Haitin ja Dominikaanisen tasavallan rajalla. Viranomaisten mukaan amerikkalaisilla ei ollut asiakirjoja, jotka olisivat kertoneet lasten adoptioista. Lapsista nuorin oli kaksikuukautinen ja vanhin 12-vuotias.

Yksi epäillyistä kiisti ryhmän tehneen mitään väärää. Hän kertoi olevansa Idahossa toimivan hyväntekeväisyysjärjestön johtaja ja sanoi ryhmän vieneen luvallisesti lapsia orpokotiin Dominikaaniseen tasavaltaan.

Haitissa on pelätty maanjäristyksen vauhdittavan lapsikauppaa. Lisäksi laillisten avustusjärjestöjen on pelätty vievän lapsia ulkomaille adoptoitaviksi ennen varmuutta siitä, että nämä ovat menettäneet vanhempansa.

YK kertoi, että Haitin pääkaupungissa on tarkoitus avata tänään naisille tarkoitettuja ruoka-avun jakelupaikkoja. Ruuan jakelu on monesti muuttunut kahinoinniksi, jossa naiset ja lapset eivät ole onnistuneet saamaan osaansa.

Kommentoi artikkelia