Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2012 01:20
A A A

Kiina ja Venäjä estivät Syyria-päätöslauselman

Kiina ja Venäjä ovat estäneet veto-oikeudellaan Syyriaa koskevan päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvostossa. Päätöslauselman puolesta äänesti kolmetoista maata.

Päätöslauselma olisi antanut vahvan tuen Arabiliiton suunnitelmalle rauhoittaa Syyrian väkivaltaisuudet, ja siinä vaadittiin myös Syyrian presidentin eroa.

Kiina ja Venäjä estivät turvallisuusneuvoston Syyriaa koskevan päätöslauselman hyväksymisen veto-oikeudellaan myös lokakuussa.

Syyriassa yli 200 ihmistä on kuollut kranaattitulituksessa Homsin kaupungissa, kertoo brittitaustainen ihmisoikeusjärjestö silminnäkijähavaintojen perusteella. Uhreja on järjestön mukaan ainakin 217. Lisäksi satoja ihmisiä on haavoittunut. Oppositioryhmä SNC ilmoitti uhrien määräksi jopa 260.

- Tämä on todellinen verilöyly. Uhreista 138 on kuollut Al Khalidiyan alueella, järjestön johtaja Rami Abdulrahman sanoo. Alue on ollut 10 kuukautta presidentti Bashar al-Assadin vastaisen taistelun keskipiste.

Syyrian hallitus kiistää valtiollisen median välityksellä armeijan pommittaneen Homsia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Ulkomaat