EmediateAd

Federer on myös onnettaren suosiossa

7.9.2010 8:26 (Päivitetty 7.9.2010 8:26) STT

Loistovireen löytänyt tennistähti Roger Federer on saanut myös onnettaren puolelleen Yhdysvaltain avoimessa turnauksessa New Yorkissa. Federer eteni puolivälieriin 6–3, 7–6, 6–3 -voitolla hyvästä ystävästä Jürgen Melzeristä, joka menetti kaksi kertaa pelin Federerin verkkonauhalyöneillä.

– Tuuli vaivasi edelleen. Jürgen on hyvä ystävä, eikä häntä vastaan ole helppoa pelata. Hyvä, että selviydyin jatkoon, Federer sanoi.

Puolivälierässä Federer kohtaa ruotsalaisen piinaajan Robin Söderlingin, joka kukisti espanjalaisen Albert Montanesin 4–6, 6–3, 6–2, 6–3.

Federer tavoittelee kuudetta U.S. Openin mestaruutta mahtikuntoisena ja -vireessä. Federer ei ole vielä menettänyt tänä vuonna Openissa erääkään.

Arvoturnauksissa Federer eteni 26. perättäisen kerran puolivälieriin, ja hän on enää yhden päässä Jimmy Connorsin ennätyksestä. Viimeksi Federer putosi arvokisassa ennen puolivälieriä vuonna 2004 Ranskassa, kun hän hävisi kolmannella kierroksella Gustavo Kuertenille.

Kommentoi artikkelia