| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kaikki neljä suomalaista kilpailuun
Harjoitusten jälkeen Suomen edustajiksi lentomäen henkilökohtaiseen MM-kilpailuun Suomen edustajiksi seuloutunut nelikko on mukana perjantaina ja lauantaina hypättävässä kilpailussa Planicassa Slovaniassa.
Suomalaisista parhaiten karsinnassa viihtyi Matti Hautamäki, jonka 204-metrinen riitti neljänteen sijaan. Varsinaisista karsijoista kuopiolaisen edelle ponnistivat Japanin Noriaki Kasai, Tshekin Antonin Hajek ja Puolan Kamil Stoch.
Lisäksi maalimancupsijoitustensa perusteella kisaan selvinneestä kärkikymmeniköstä kuusi tai seitsemän olisi jättänyt Hautamäen taakseen.
Janne Happonen venytti Hautamäkeäkin paremmin 207,5 metriä, mutta tuulihyvitysten jälkeen hän jäi seurakaverinsa taakse ja oli karsinnan yhdeksäs.
Harri Olli kuului niihin harvoihin epäonnisiin, jotka joutuivat takatuuleen, eikä 176-metrinen riittänyt hyvityspisteiden kanssakaan kuin sijaan 20.
Janne Ahonen selvisi kisaan maailmancupin sijoituksensa perusteella. Hollolalainen oli kärkikympin heikoin ja jäi 179-metriin. Ahosta, Itävallan Thomas Morgensternia ja Norjan Anders Jacobsenia lukuun ottamatta kaikki karsinnan ulkopuolella hypänneet ylittivät 200 metriä.
Koska Suomella oli kilpailuun vain neljä edustuspaikkaa, jäivät Olli Muotkan ja Kalle Keiturin hypyt ainakin toistaiseksi kahteen harjoitusliitoon.
Paras oli peräti 230,5 metriä venyttänyt maailmanennätysmies Björn Einar Romören. Simon Ammann pääsi 225,5 metriä.
Lentomäen MM-mitalit ratkaistaan neljän kierroksen yhteistulosten perusteella. Sekä perjantaina että lauantaina on tarkoitus hypätä kaksi kierrosta. Sunnuntaina ohjelmassa on joukkuekilpailu.
|
|


