| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kulta-ajat osuivat 1990-luvun loppuvuosiin
Lisää aiheesta
- Myllylän epo-tunnustuksen käsittely FIS:ssä venyy 3.2.10 15:54
- Juha Mieto ei hätkähtänyt Myllylän epo-tunnustusta 3.2.10 19:49
- Doping-tutkinnan materiaali ei yllättänyt Räsästä 4.2.10 5:00
- Nelonen: Mika Myllylä tunnusti epon käytön 2.2.10 18:00
Mika Myllylän uran kulta-ajat osuivat 1990-luvun loppuvuosiin. Hän voitti ensimmäisen arvovoittonsa vuonna 1997 Trondheimin MM-kisoissa, joissa hiihti kultaan 50 kilometrillä. Seuraavana vuonna Naganon olympialaisista heltisi yksi kultamitali, ja Myllylän MM-menestys jatkui 1999 Ramsaussa kolmella kultamitalilla.
Jos Myllylä käytti epoa arvokisavoittojensa vuosina, hän saattoi tehdä sen varsin huoletta, sillä testeissä aine ei näkynyt. Antidopingtoimikunnan lääketieteellisen johtajan Timo Seppälän mukaan Myllylän tunnustus vahvistaa epäilyjä hiihdon järjestelmällisestä dopingista. Epäilyt heräsivät Lahden MM-hiihtojen käryjen jälkeen.
Seppälän mukaan epo-testi on ollut luotettava vasta noin viisi vuotta.
–Testi tehtiin vasta Sydneyn 2000 kesäolympialaisiin, Seppälä sanoi tiistaina STT:lle ja arvioi, että 1990-luvulla pelkoa kiinnijäämisestä ei ollut.
Tuore tunnustuskaan ei vaikuta Myllylän mitaleihin, sillä Seppälän mukaan dopingrikkomus vanhenee kahdeksassa vuodessa.
–Tietysti tässä on monia aspekteja. Kansainvälisesti tulee varmaan keskustelua siitä, mitä pitää tehdä. Onko esimerkiksi kansainvälisellä lajiliitolla mahdollisuus tehdä jotain, vaikka poistaa mitaleja. Ne ovat hyvin juridisia asioita, Seppälä sanoi.


