| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Räikkönen teloi autoaan jo testierikoiskokeella
Kimi Räikkönen arvioi Japanin MM-rallin olevan hänelle "ehkä kauden vaikein kilpailu". Näin saattaa hyvinkin olla, sillä Räikkönen kolhi autonsa oikean puolen etupyörän irti jo testierikoiskokeella.
– Näitä sattuu, mutta nyt oli oikea paikka, jos virheen piti jossain vaiheessa kisaa tulla, Räikkönen totesi.
Räikkösen Citroen saatiin ajokuntoon kisan aloittaneille kahdelle yleisö-ek:lle. Niiden jälkeen Räikkönen on 5:ntenä. Sebastian Ogier johtaa, rallin voittoa puolustava Mikko Hirvonen on toisena ja Jari-Matti Latvala neljäntenä.
– Kun tätä pätkää ajettiin nuotituksessa, se tuntui nuottiauton renkailla todella liukkaalta. Kisarenkaalla pito oli kuitenkin törkeän hyvä. Asvaltin pintaan oli tarttunut jo niin paljon kumia, Hirvonen kertaili.
– Toisella kierroksella vähän nyykähdin lähdössä, muuten hyvä ajo, Latvala tuumi.
Sapporo Dome -stadionin alueelle tehty yleisö-ek kisattiin sorarenkailla, mutta asvaltille rakennetulla radalla.
Hokkaidon saaren sorateillä ajettavassa rallissa on 26 erikoiskoetta. Huomenna ajetaan kahdeksan ek:ta.


