EmediateAd

Poliisi epäilee Marja Tiuraa lahjusrikoksesta

2.12.2009 14:46 (Päivitetty 2.12.2009 14:46)
Kuva: Vesa Moilanen

Marja Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta.

STT

Nova-yhtiöihin liittyvä rikostutkinta on laajentunut myös kansanedustaja Marja Tiuraan. MTV3:n mukaan poliisi epäilee Tiuraa lahjuksen ottamisesta.

Rikostutkinta liittyy aitoolaisen Anna Tapion koulun peruskorjausurakkaan, johon kiinteistöpalveluyritys Nova Groupin on väitetty havitelleen mukaan. Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo on kiistänyt, että yhtiö olisi neuvottelut urakasta.

Rikostarkastaja Markku Nisula Helsingin poliisista vahvistaa, että poliisi tutkii sekä lahjuksen ottamista että antamista Anna Tapion kouluun liittyen. Nisula ei kuitenkaan vahvista nimiä. Talousrikosyksikön päällikön Ilkka Koskimäen mukaan "poliisi ei voi kiistääkään", etteikö Tiuraa tutkittaisi.

Anna Tapion koulu sai Nova Groupin tytäryhtiöltä Nova Kiinteistökehitykseltä 21 000 euron arvosta pesukoneita.

Tiura kuuluu koulun säätiön hallitukseen. Hän sai viime eduskuntavaaleissa Nova Groupin rahoittamalta KMS-yhdistykseltä tukea 20 000 euroa.

Marja Tiura pitää hyvänä, että asiat selvitetään.

– Nova Groupin nimi ei ole remonttien yhteydessä ollut kertaakaan esillä, hän vakuuttaa.

Kommentoi artikkelia