| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Valtionyhtiöille ei ohjeistusta vaalirahoituksesta
Omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan valtionyhtiöille ei ole luvassa erillistä ohjeistusta vaalirahoituksesta ainakaan tällä vaalikaudella.
Ministeri katsoo, että ohjeistukseksi riittävät hänen ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kannanotot. Häkämies on jo aiemmin linjannut, että valtionyhtiöiden ei tule jatkossa osallistua vaalirahoitukseen. Vanhanen on ollut samoilla linjoilla.
Häkämies toisti kantansa Valtiontalouden tarkastusviraston julkistettua selvityksensä valtionyhtiöiden antamasta vaalituesta vuosina 2006–2009.
– Valtio järjestää puoluetoiminnan rahoituksen kaikille puolueille yhteisillä ja tasapuolisilla periaatteilla, eikä asiaa näin ollen ole tarpeen hoitaa valtionyhtiöiden kassoista, Häkämies perusteli STT:lle lähettämässään kannanotossa.
Tarkastusvirasto suositti raportissaan, että vaikka valtionyhtiöiden vaalituki onkin ollut vähäistä ja menettely laillista, tulisi valtion antaa siitä ohjeistus. Ohjeessa voitaisiin joko kieltää tuen antaminen tai määritellä sille ehdot.


