EmediateAd

"Vuokria palautettava Nuorisosäätiö-sotkussa"

10.2.2010 12:09 (Päivitetty 10.2.2010 12:09)

Lisää aiheesta

STT

Vuokralaisten keskusliitto ry. vaatii, että asukkaille on palautettava vuokria Nuorisosäätiöön liittyvien rahoitussotkujen takia. Järjestön mukaan säätiön rahankäyttöön ja kirjanpitoon sisältyvät virheet ja puutteet on selvitettävä perin pohjin.

– Tällaisessa omakustanteisessa toiminnassa kaikki menot laskutetaan vuokralaisilta. Sinne on lisätty kaiken maailman muita menoja, puoluetukea ja taulujen ostamista, mutta ne eivät kuulu omakustannusvuokraan. Se on lainvastainen menettely, sanoi Vuokralaisten keskusliiton järjestö- ja koulutuspäällikkö Ilpo Eerola.

Nuorille sosiaalisin perustein asuntoja rakentava Nuorisosäätiö on jakanut rahaa myös keskustalaisille poliitikoille.

Liitto toivoo, että Asumisen rakentamis- ja kehittämiskeskus Aran johtokunta käsittelee säätiöön liittyviä ongelmia yksityiskohtaisesti.

Ara liittyy Nuorisosäätiöön siten, että se on antanut säätiön omistamille kiinteistöyhtiöille investointiavustuksia nuorisoasuntojen rakentamiseen.

Kommentoi artikkelia