| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Monenmoisia pusseja
Lisää aiheesta
- Kortteja laulukirjasta 18.12.09 9:12
- Askartele pieni piristys paketin päälle 19.12.09 9:10
Koristeellinen lahjapussi tuo ylellisyyttä arkiseenkin lahjaan. Kun pussi on vielä itse tehty, lahjansaaja riemastuu varmasti. Villasukat kultapaperipussissa - ihanaa!
Jokaiselle lahjansaajalle voi askarrella ihan omannäköisensä pussin. Jos kummipoika tykkää sarjakuvista ja mummo kiiltävistä enkeleistä, tehdään pussit sen mukaan.
Askarteluun tarvitaan vahvaa paperia tai esimerkiksi ylijääneitä tapetinpaloja, silkkipaperia, koristenauhoja, kiiltokuvia, liimaa ja kaksipuolista teippiä. Lisäksi voi leikata kuvia lehdistä, käyttää nappeja, käpyjä, valokuvia tai vaikkapa joulukoristeita.
Pussi syntyy käyttämällä apuna sopivankokoista kirjaa tai laatikkoa. Taittele paperi kirjan ympärille aivan kuin paketoisit lahjaa. Ennen kuin taitat toisen päädyn, vedä kirja varovasti ulos, ja kädessäsi on kirjan kokoinen paperipussi. Kiinnitä taitokset kaksipuolisella teipillä, jotta pussista tulee siisti.
Reunaröyhelön voi tehdä silkki- tai kreppipaperista. Kiinnitä pussinsuun sisäreunaan kaksipuolinen teippi. Leikkaa paperista pitkä kaistale ja painele se kiinni teippiin toisella kädellä samalla kun rypytät paperia toisella. Röyhelön voi jättää koristeeksi ylöspäin tai taittaa alas pussin päälle ja koristella nauhalla.
Koristenauhasta tai narusta tehdään pussiin ripustuslenkki tai kantohihna.
Jos pussiin aikoo laittaa painavamman lahjan, kannattaa pohja vahvistaa pahvilla ja kantohihnaan lisätä vahvike pakkausteipillä.
|
|
Kukat ja somistus
Kodin askareet
| Kaaos kuriin
|
| Räsymatot pestään ja kuivataan kuteiden suuntaisesti
|
| Hyvästi hienhaju
|
| Raikasta tunkkaiset tyynyt piimällä
|
| Näin peset kesäksi kiiltävät lasit
|
| Siistissä kodissa on fiksusti säilytystilaa
|


