EmediateAd

Rosvopaistiuuni kesämökille

Ilpo Falin

Pikkunäppärä rosvopaistiuuni syntyy helposti muutamasta tiilestä, työvälineiksi riittää käytännössä lapio.

Ensin etsitään mökkitontilta sopiva paikka. Sen on oltava paloturvallinen eli riittävän kaukana puista ja rakennuksista.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että kukkapenkkien tapaan uunikuoppakin hidastaa ruohonleikkausta, joten luontevin paikka löytynee pihan reuna-alueilta.

Valitulle paikalle kaivetaan runsaat puoli metriä syvä kuoppa. Pohjapinta-alan koko määräytyy sen mukaan, kuinka suuria paisteja on tarkoitus kypsentää. Esimerkkiuuni mitoitettiin enintään parin kilon kimpaleille, mielikuvitusta kiehtova ajatus kokonaisen lampaan laittamisesta hylättiin epärealistisena.

Kuopan pohja tasoitetaan ja siihen ladotaan tiiliä tai luonnonkiviä. Samoin kivillä reunustetaan myös kuopan seinät. Laastia ei välttämättä tarvita.

Paistin teko-ohjeissa on jonkin verran eroja, niitä on helppo vertailla kaivamalla netistä tietoa hakusanalla ”rosvopaisti”.

Poltettavan puun tulee olla hyvälaatuista ja kuivaa, mielellään koivua, josta syntyy hyvä hiillos.

Mitä pienempi uuni on, sitä ohuempia pilkkeitä käytetään. Niin varmistetaan, että tuli palaa reippaasti ja jaksaa imeä korvausilmaa kuoppaan.

Kommentoi artikkelia

Käsityöt

Huonekalujen kunnotus

Askartelu

Annu ja Liinu