EmediateAd

Hevonen antoi karhulle kaviosta

15.10.2008 18:27
Kuva: SARI NAUMANEN

Kuvan hevoset eivät liity tapaukseen. Arkistokuva.

Pauliina Kinnunen

Karhu kävi laitumella olleen hevosen kimppuun sunnuntaina Korpilahdella Keski-Suomessa. Otso sai kuitenkin hatkat, kun Möhky-suomenhevonen näytti kavioidensa voiman. Hevonen sai yhteenotossa kupeeseensa syvät karhunkynnenjäljet.

Suvelan suoralla sijaitsevalle tallille saapuneet ihmiset huomasivat hevosen saamat naarmut myöhemmin samana päivänä. Samalla laitumella oli kaksi hevosta ja ne molemmat olivat peloissaan.

- Sunnuntaina hevoset olivat laitumella ja karhu oli käynyt raapaisemassa hevosta takusesta. Möhky on antanut kaviota ja pistänyt kampoihin sillä tavalla, että karhu on saanut kyytiä, omistaja kertoo.

- Kyllä suomenhevonen on suomenhevonen. Jos karhun kohteena olisi ollut esimerkiksi pienempi islanninhevonen, tilanne olisi voinut olla toinen.

Paikalla olleet arvelivat aluksi, että hevosen kimppuun oli käynyt ilves. Paikalle kutsuttiin kuitenkin eläinlääkäri ja paikallinen petoyhdyshenkilö Jorma Autioniemi.

- Lähimaastosta ei löytynyt karhunjälkiä, mutta hevosen saamat vammat kertovat, että paikalla kävi todennäköisesti karhu, kertoo Autioniemi.

"Otso sai hyvän opetuksen"

Karhu sai hevoselta tarpeellisen opetuksen, arvelee riistapäällikkö Olli Kursula Keski-Suomen riistanhoitopiiristä. Kursula epäilee, että liikkeellä ollut karhu on ollut nuori ja kokematon.

- Karhu on varmasti saanut kaviota, mutta on todennäköisesti selvinnyt mustelmilla, ehkä on joku kylkiluu murtunut. Jos se on ollut nuori karhu, on se saanut hyvän opetuksen. Uskoisin, että lopulta molemmat ovat selvinneet tapauksesta henkisillä vammoilla.

Möhky-ruunalle nousi yhteenoton jälkeen kuume, mutta nyt se on jälleen paremmassa kunnossa. Eläinlääkäri antoi suomenhevoselle jäykkäkouristusrokotuksen ja lääkekuurin. Tikkejä ei tarvittu.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa