EmediateAd

Hevosia menehtyy hiekkaähkyyn

20.12.2008 5:00
Kuva: Ilkka Saastamoinen

Marita Tiihonen

Hevosia on kuollut ähkyyn Kuopion seudulla moninkertainen määrä normaaliin verrattuna tänä vuonna.

Siilinjärven eläinlääkärin Eero Lapveteläisen työpiirissä Kuopion seudulla kuolee vuosittain keskimäärin viisi hevosta ähkyyn.

- Tänä vuonna kuoppajaisia on pidetty paljon tiuhempaan. Ähky on tappanut jo noin 25 hevosta.

Kyse on ilmeisesti paikallisesta ilmiöstä, sillä muualla Suomessa ei ole havaintoja hevoskuolemien lisääntymisestä.

Pohjois-Savon hevospiireissä on kohistu hevosten säilörehun normaalia korkeamman sokeripitoisuuden aiheuttavan ähkykuolemia. Asiantuntijat kuitenkin kiistävät tämän jyrkästi.

Suomen Hevostietokeskuksen johtajan Minna-Liisa Heiskasen mukaan todellinen syy hevosten sairastumiseen on kuitenkin huono hygienia.

- Liian usein hevosille annetaan pilaantunutta säilörehua, sanoo Heiskanen.

Erityisesti hiekkaähkyt ovat lisääntyneet.

Hiekkaähky on osittain seurausta ilmastonmuutoksesta, mutta myös hevosten liian epäsäännöllisestä elämästä.

- Hevoset syövät hiekkaa vatsahaavojen ja stressin takia, sanoo Lapveteläinen.

Professori Riitta-Mari Tulamo vahvistaa hevosten kärsivän yhä useammin ihmisen aiheuttamista elintasosairauksista.

- Hevosille ei pidä antaa myslejä vaan korsiruokaa. Sitä kuitenkin vältetään, sillä ratsastajat pelkäävät isoja heinämahoja. Hevosen pitää olla laiha, Tulamo huomauttaa.

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa