Hevosvoimia hengen pitimiksi

Kuva: Juha Poutanen

Kuusivuotias Unna Ålander on määrätietoinen ratsastaja, joka laittaa itsepäisen Iiris-ponin tiukalle.

Kuva: Juha Poutanen

Sorsasalon ratsastuskoulun tallityttöjen jengissä on hyvä henki. Tytöt vasemmalta: Assi Räsänen, Anniina Korsikko, Annakaisa Koistinen, Venla Ikonen ja Essi Räsänen. Tyttöjen ympäröimänä ori Prince Alwin.

Kuva: Juha Poutanen

Ella Räsäsen laji on esteratsastus, mutta hevosen hoitamiseen ja tyttöjen kanssa rupatteluun kuluu yhtälailla aikaa.

Poni jurmuuttaa kävelyvauhtia eteenpäin. Muut ravaavat ympärillä. Pikkuruinen tyttö ponin selässä käyttää kaiken mahtinsa: pomputtaa pohkeilla, napauttaa raipalla. Poni haraa vastaan.

Itsepäisen shetlanninponin käskyttäjä ja satulasta alas kivunnut ujo hevostyttö ovat kuin eri ihmisiä. Kuulumiset mahtuvat yhteen sanaan.

- Joo (oliko kiva tunti).

- Laukka (mikä siinä oli parasta).

-Minä (kumpi on itsepäisempi, poni vai tyttö).

Unna Ålander on ratsastanut nelivuotiaasta. Aluksi hän halusi käydä katsomassa hevosia, pian myös talutustunneilla. Nyt kuusivuotias tyttö saa itse ponit liikkumaan kuopiolaisella Sorsasalon ratsastuskoululla.

En oikein tiedä mistä se lähti. Hevoset vaan ovat mukavia eläimiä. Voi edetä, vaikka välillä tulee takapakkia. Onnistumiset ovat kivoja.

Unnan äiti Paula Ålander ei ole hevosihminen. Silti hänen on vaikea keksiä sopivampaa harrastusta tytölleen.

- Unna on ollut monissa asioissa arka. Häneen on tullut rohkeutta lisää, kun hän on alkanut pärjätä tallilla hevosten kanssa, Ålander kuvailee.

Unna on hyvä esimerkki sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta; miten lasten ja nuorten kasvua tuetaan ja ongelmia korjataan hevosten kanssa, talliyhteisössä.

Osaan lapsista tallielämä vaikuttaa taka-alalla kuten Unnaan. Osa tulee varta vasten kuntoutukseen ja saa uutta potkua arkeensa.

Pirjo Koistinen johtaa Sorsasalon ratsastuskoulun sosiaalipedagogista toimintaa, jonka ydin on saumaton me-henki.

- Nuoren itsetuntoa kehitetään hevosten ja toisten nuorten avulla, hän havainnollistaa.

En tuntenut kuin pikkusiskon ja sen kaverin, mutta äkkiä siellä tutustui. Oli helppoa aloittaa uudella tallilla, kun oli niin mukavia ihmisiä.

Kuntoutettavista kaksi käy yksilökuntoutuksessa, viisi ratsastaa normaaliryhmissä. Apua etsitään syrjäytymiseen ja esimerkiksi ad/hd-oireisiin.

- Erään ad/hd-lapsen äiti kertoi, että talli-iltoina lapsi on paljon rauhallisempi kotonakin. Levottomuus purkautuu, kun on monenlaista tehtävää käytävän lakaisusta tarhojen siivoamiseen, Koistinen selvittää.

Jos lapsi on vaikeasti syrjäytynyt, hän saa helpommin kosketuksen hevoseen kuin toiseen ihmiseen. Vähitellen myös taitavasti hevosta käsittelevä ohjaaja alkaa kiinnostaa. Lopulta yhteys kattaa koko talliyhteisön.

Suomessa on satoja talleja. Useimmissa niistä käy paljon nuoria. Parhaimmillaan he voivat saada uusia kavereita, oppia vastuullisuutta, rutiineja ja toisten huomioon ottamista.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta -hankkeen projektipäällikkö ja idean isä Kari Koistinen myöntää, että parantava vaikutus ei ole itsestäänselvä.

- Talliyhteisö ei välttämättä ole vain positiivinen. Siinä saattaa tapahtua paitsi tyttöjen, myös aikuisten ja asiakkaiden välillä negatiivisia asioita, hän huomauttaa.

- Tärkeintä on, että talli tiedostaa oman kasvatusvastuunsa.

Mulla ei ole muita harrastuksia, tähän olen panostanut. Elämä olisi varmaan aika tylsää ilman tallia ja hevosia.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious