| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ratsaille pääsee lomallakin
Kun Teneriffalla lomailijaa alkaa kyllästyttää rannalla ja kuppiloissa kuljeksiminen, voi vaihtelua hakea ratsastuksesta. Eikä opastusta saadakseen tarvitse osata espanjaa eikä edes englantia, vaan hevosen selkään pääsee Ulla Virtasen suomenkielisillä ohjeilla. Niillä uskaltaa kokematonkin kiivetä andalusialaisen hevosen selkään.
Virtasen tilalla eläinten ystävillä riittää katsottavaa, vaikka osa seurueen jäsenistä jättäisikin ratsastuksen väliin.
Tilalla majailee kahdenkymmenen hevosen lisäksi kääpiökaneja ja marsuja, joita Virtasen perhe kasvattaa paikallisille eläinkauppiaille sekä kanoja, kukkoja, (hiljaisia) ankkoja, vuohi, pari aasia ja neljä koiraa.
Virtasen Club Hipico -ratsastustalli on etelän lomakohteiden läheisyydessä Aldea Blancassa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä etelän lentokentältä. Virtanen perusti tallinsa puuseppämiehensä, Carmelon, kotiseudulle. Perheeseen kuuluu myös 8-vuotias Dailo Jésus sekä Hollannissa asuva aikuinen poika.
Virtanen on hankkinut ratsastuksen ohjaajakoulutuksensa pääosin Italiassa. Teneriffalla hän on asunut pian kymmenen vuotta. Sitä ennen vierähti kymmenen vuotta Italiassa ja toiset kymmenen vuotta Ruotsissa.
- Lähdin parikymppisenä seikkailemaan.
Turisteja eri puolilta maailmaa
Ratsastaminen on kuulunut Virtasen elämään pienestä tytöstä lähtien.- Ratsastin silloin työhevosilla ja jopa lehmillä, hän nauraa.
Nyt hän antaa ratsastustunteja eri puolilta maailmaa tuleville turisteille sekä paikallisille. Kaikkein läheisimpiä ovat tietenkin pohjoismaalaiset turistit.
Kielitaitoiselle Virtaselle harvoin sattuu, että yhteistä kieltä turistin kanssa ei löydy. Mutta joskus on käynyt niinkin, ja siitäkin on selvitty kunnialla.
- Kerran venäläinen isä ja 10-vuotias poika ostivat heti aluksi kymmenen kerran kortin. Kumpikaan ei osannut ratsastaa eikä puhua muuta kuin venäjää, joten yhteistä kieltä ei ollut ja väkisinkin epäilin, että mitähän tästä oikein tulee. Mutta niin vain asiat selvisivät, että viimeisellä tunnilla molemmat osasivat jo nostaa laukan, Virtanen kertoo.
Club Hipico Aldea Blancan tunneilla käy aloittelijoista kokeneisiin ratsastajiin. Puolet ratsastajista on turisteja ja puolet paikallisia.
- Hyvin kokeneiden kanssa voimme lähteä myös rantaan ratsastamaan. Sinne mennessä pitää ylittää vilkasliikenteinen tie, joten kokemusta pitää olla.
Räätälöidyt tunnit
Virtanen räätälöi tuntinsa asiakkaiden toiveiden mukaan. Osa turisteista haluaa puolen päivän intensiivikurssin vaikkapa perustaitojen tai lännenratsastuksen opetteluun, osa ottaa pelkän tunnin kentällä ja pienimmät voivat olla ponitalutuksessa.Osan kanssa voidaan hioa jotain erityistaitoa, kuten vaikkapa espanjalaista käyntiä tai esteratsastusta.
Ja osa lähtee maastoon pidemmälle tai lyhyemmälle retkelle ja osa haluaa oppia hevosen käsittelyä ja päästä eroon hevospelostaan.
Virtasen erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat asiakkaat, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet luottamuksensa hevoseen ja jotka pelkäävät nousta takaisin hevosen selkään.
- On tärkeää oppia tietämään teoriassa, miten hevonen "ajattelee" ja toimii. Se auttaa luottamuksen rakentamisessa.
|
|
Kissat
| Kissaakin voi kouluttaa
|
| Kissat hulahtavat pönttöön
|
| Kilot pois kissadieetillä
|
| Eläin on luotettava terapeutti
|
| Näin karkotat katit kasvimaalta
|
Koirat
| Haukku päin naamaa naapurille
|
| Sankarikoira pelastaa
|
| Koiramainen garderobi
|
| Tavallisesta piskistä sienikoiraksi
|
| Perimän löydöistä apua
|


