Reki kulkee ilman luntakin

Kuva: Elina Laukkarinen

Juha Lindgren harjoittelee rankasavottaa hevosella. Oppi tulee todelliseen tarpeeseen, sillä kotona Nurmijärvellä on sekä hevosia että vähän metsää.

Kuva: Elina Laukkarinen

Kouluttaja Eino Leikas (vas.) ajoi rekeä joka talvi vuosina 1963-93. Ratsutilaa pitävälle Olli Kattaiselle puunajo on harrastus ja henkireikä.

Kuva: Elina Laukkarinen

Olli Kattainen kertoo, että tietyissä oloissa hevonen on edelleen käypä metsätyökone.

Nurmijärveläinen Juha Lindgren istuu rekeen ja tarttuu Väikkeen ohjaksiin. Vesisade on syönyt lumen metsästä, mutta tarkoituksena onkin harjoitella ajotekniikkaa.

- Kotona on hevosia ja vähän metsää. Jospa tänä talvena päästäisiin kokeilemaan ranganajoa, mies kertoo.

Vanhat konkarit jakavat perinnettä nuoremmilleen Lehtolan tilan, Sisä-Savon kansalaisopiston ja Suomen työhevosseuran metsätyöajokurssilla Rautalammilla.

Nelipäiväisellä kurssilla on hevosmiesten lisäksi metsänhoidon ammattilaisia antamassa alansa oppia.

Kurssin yhdyshenkilö Olli Kattainen kertoo, että tietyissä oloissa hevonen on edelleen käypä metsätyökone. Se sopii erityisesti imagokohteisiin kuten puistoihin ja hautausmaille sekä kuusimetsiin, jotka ovat herkkiä työkoneiden aiheuttamille juurivaurioille.

- Hevosen kanssa metsään jää minimaaliset vauriot.

Kurssin kouluttaja, vanhan kaartin hevosmies Toivo Pulliainen Pieksämäeltä aloitti metsätyöt 11-12-vuotiaana. Ensimmäinen renkipojalle opetettu asia oli hevosesta huolehtiminen.

- Länget täytyy laittaa oikein, tai hyvä hevonen on nopeasti pilalla.

Luokkivaljailla sisukas suomenhevonen tekee ihmeitä. Hyvin jäädytetyllä uralla se voi vetää jopa kymmenen tonnin tukkirekeä, jos se saa apua liikkeelle lähtöön.

Kevyt kuorma kulkee ilman luntakin.

- Mieluummin näitä rankoja siirtelee ilman lunta kuin ilman hevosta, murjaisee Kattainen.

Rauhallinen mutta sisukas

Nykyisin suurin osa suomenhevosista on ravureita. Ravijalostus on tehnyt hevosista kevyempiä ja malttamattomampia.

- Hyvä työhevonen jaksaa odottaa. Mutta kun kuorma pitää saada liikkeelle, hevosella on oltava sisua, Kattainen sanoo.

- Eikä hevonen saa hätkähtää vähästä. Jotkut hevoset uskaltavat ottaa sokeripalan toisesta kädestä, kun toisessa pärisee moottorisaha, kertoo kouluttaja Eino Leikas.

Leikas tähdentää, että hyvä työlinjainen suomenhevonen on myös erinomainen yleishevonen.

Vaikka tämä kurssi on miesvaltainen, työhevosseuraan kuuluu myös naisia. Yhä useammalla harrastajalla on ratsastustausta. Pulliaisen mukaan ratsastajan erottaa ajurista taito katsoa hevosen ahteria pitemmälle. Hyvä kuski ennakoi hankalat paikat.

Kokenut hevonen korvaa kokemattoman ajajan, mutta hevonenkaan ei ole seppä syntyessään.

- Nykyään monet kasvattavat hevosensa vähän pumpulissa. Hevonen oppii ihmeitä, kun sen annetaan käyttää päätään, Kattainen sanoo.

Arkinen mutta yhtä kaikki tärkeä "hevostaito" on heinien syöminen kuolaimet suussa. Entisaikoina hevonen on tarvinnut jokaisen tankkaus- ja lepotauon.

Matti Pakarinen tähdentää, että vanhoja aikoja ei pidä turhaan ihannoida.

- Se on ollut niin kovaa työtä, että harva siihen kykenee. Me olemme pelkkiä harrastelijoita. Mutta haluamme pitää yllä perinnettä kunnianosoituksena niille, jotka aikoinaan tätä tekivät.

Eikä kukaan metsään lähtisi, ellei siitä saisi elämyksiä.

- Hienointa on se hiljaisuus, yhteispeli. Se, kun lastaa puita kuormaan, ja hevonen kääntyy katsomaan kuin sanoen: "joko lähdetään?"

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious