EmediateAd

Kuopion löytöeläinsuojassa poikkeuksellisen paljon kissoja

9.7.2009 9:50 Niina Pasula

Kuopion kaupungin löytöeläinsuojassa kissat naukuvat kilpaa.

Kodittomia nappisilmiä on häkeissä kaikkiaan yhdeksän, vaikka yleensä kissoja on kesällä kerrallaan vain pari kolme.

- Tällaista meillä on yleensä vasta kiireisimpään aikaan syksyllä, löytöeläinsuojan vastaava Arja Hälinen ihmettelee.

Kevään mittaan koiriakin tuotiin löytöeläinsuojaan tavallista enemmän. Kuopiossa eniten löytöeläimiä tuodaan Petoselta.

Yksi syy kissojen suureen määrään saattaa piillä taantumassa. Lemmikkejä hylätään, kun niiden pitäminen alkaa käydä liiaksi kukkaron päälle.

Näin kävi 1990-luvun laman aikaan. Muun muassa Iisalmen ja Lapinlahden alueella eläinsuojeluvalvojana toimiva Tauno Kähkönen muistaa, että silloin lemmikkejä hylättiin tavan takaa.

- Viitostien varrelta löytyi kissoja ja koiria, jotka oli ihan selvästi vain jätetty sinne, Kähkönen kertoo.

Kähkönen muistaa törmänneensä tuolloin myös hylättyihin hevosiin.

Arja Hälisen mukaan taantuma näkyy erityisesti siinä, että lemmikeistä ei olla valmiita maksamaan.

- Eräskin kissanomistaja lakkasi vastaamasta puhelimeen, kun hänelle selvisi, että kissan löytöeläinsuojassa viettämät päivät eivät ole ilmaisia, Hälinen päivittelee ja silittää pihin omistajan hylkäämää ruskearaidallista kissaa.

- Sellaiseen kotiin ei eläintä mielellään edes anna.

Kissojen lisäksi löytöeläinsuojassa on nyt vain yksi Jynkästä löytynyt kilpikonna.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa