EmediateAd

Ylipaino vaanii kotikissaa

5.7.2008 15:09
Kuva: HO

Kissan fysiologia ei tue karvismaista ylipainoisuutta, vaan notkeutta, hoikkuutta ja nopeutta.

STT, Mirva Brola

Ylipaino vaivaa jo valtaosaa kotikissoista. Lihavuuden myötä lemmikit joutuvat kärsimään erilaisista vaivoista ja sairauksista.

Paino-ongelmat ovat yleistyneet tasaisesti viime vuosikymmeninä mutta räjähtäneet käsiin varsinkin 2000-luvulla. Kissoihin erikoistunut eläinlääkäri Suvi Pohjola-Stenroos arvioi, että hänen klinikalleen tulevista kissoista enää vain joka viides on normaalipainoinen.

Kissan lihomisen suurin syy on, että kissalle on aina tarjolla ruokaa ja sitä on liian suuria määriä.

Kissoista suuri osa ei osaa säädellä syömistään. Siksi kissoille pitäisi aina tarjota useampi pieni ateria päivän mittaan eikä jättää ruokaa koko ajan tarjolle. Toisaalta on kissoja, jotka eivät ahmi koskaan vaan osaavat säästää osan ruoastaan myöhemmäksi.

Myös kastrointi vähentää kissan ruoantarvetta. Leikkaaminen hidastaa kissan aineenvaihduntaa jo samana päivänä. Lihomisen estämiseksi leikatun kissan ruoan määrää pitäisi vähentää jopa kolmanneksella.

Liikapaino kertyy huomaamatta, samoin kasautuvat sen mukanaan tuomat ongelmat.

– Ennen pitkää ylipaino aiheuttaa kissalle ongelmia, kuten nivelrikkoa, diabetesta, virtsakiviä, sydänsairauksia ja ihotauteja, Pohjola-Stenroos luettelee.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa