| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Britannian koirat lihovat hälyttävää vauhtia
Britannian koirista jopa kolmannes on ylipainoisia, tuore tutkimus paljastaa. Eläinten hyvinvointiin keskittyvän PDSA-järjestön mukaan epäterveellinen ruokavalio ja vähäinen liikunta ovat syinä lemmikkien liikakiloihin.
PDSA tutki neljän viime vuoden aikana yhteensä 30 000 koiran terveydentilan. Lihavien koirien osuus on rajussa kasvussa, sillä vielä neljä vuotta sitten lihavia oli viidennes tutkituista koirista.
Jos koirien elintapoihin ei puututa, vuonna 2013 jopa puolet Britannian koirista voi olla ylipainoisia.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että useat omistajat syöttävät lemmikeilleen ruuantähteitä, rasvaista lihaa, juustoa, siankorvia ja jopa keksejä sekä sipsejä. Lisäksi maassa asuu arviolta puoli miljoonaa koiraa, joita ei viedä päivittäin ulos lenkille.
PDSA aikoo puuttua nyt koirien liikakiloihin ja järjestää lemmikeille laihdutuskilpailun. Kisa tarjoaa kymmenelle koiralle ilmaisen dieetin ja kunto-ohjelman sadaksi päiväksi asiantuntijoiden valvomana.
Kissat
| Kissaakin voi kouluttaa
|
| Kissat hulahtavat pönttöön
|
| Kilot pois kissadieetillä
|
| Eläin on luotettava terapeutti
|
| Näin karkotat katit kasvimaalta
|
Koirat
| Haukku päin naamaa naapurille
|
| Sankarikoira pelastaa
|
| Koiramainen garderobi
|
| Tavallisesta piskistä sienikoiraksi
|
| Perimän löydöistä apua
|


