| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Mäy, mulla olisi ASIAA!
Helsingissä asusteleva Joonas Wilbert Mäykynen, 1, on menevä nuorimies.
Bengalinuorukaisen päivät kuluvat leikkiessä, riehuessa ja nukkuessa, kellontarkkoja ruoka-aikoja unohtamatta. Kesäisin Mäykynen nauttii suunnattomasti myös ulkoilusta. Silloin herra liikkuu valjaissa pitkin maita ja mantuja melkein päivittäin.
Talvella ulkoilut ovat useimmiten vain lyhyitä pyrähdyksiä, sillä lumi saa aikaan tassuravisteluja, eikä kylmässä muutenkaan viitsi niin kauaa samota.
Sanavalmiina kissaherrana Mäykysellä olisi asiaa lähes aina. Harmi, ettei henkilökunnalla,
Kissanelämää
Koivistoisten alkuperäisenä tarkoituksena oli kertoa Mäykysen elämästä pelkillä kuvilla. Idea alkoi kuitenkin tuntua hieman tylsältä, ja nettiin päivitetyt kuvat saivat seurakseen myös tekstiä. Nyt Mäykysen tarina etenee sutjakkaana blogina, jonka käänteisiin on ehtinyt tutustua jo lähes 30 000 vierailijaa.- Yritämme tehdä sellaista blogia, jota itsekin viitsisi seurata, vaikka se olisi jonkun tuntemattoman kirjoittama. Suurin osa lukijoista on käsittääksemme aikuisia, lähinnä muita kissanomistajia tai muuten kissoista kiinnostuneita, Koivistoiset summaavat.
Sanottavansa Mäykynen ammentaa oman elämänsä tapahtumista. Blogijuttuja on kirjoitettu niin leikkauksesta toipumisesta kuin vessapaperirullan puremisestakin. Välillä Mäykynen on intoutunut arvostelemaan kissanruokia ja kissatarvikkeita. Toisinaan Mäykynen on jopa kommentoinut ajankohtaisia kissauutisia. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa helmikuussa julkaistu artikkeli otsikolla "Kissanhoidon hinnalla saisi uuden auton" sai Mäykysen tyrmistymään journalismin alamäestä. Miten hurisevaa peltikoppaa voi edes verrata kissan pikkurahalla tarjoamaan laatuseuraan? Ja koska viimeksi temppuileva auto on saanut hihittelemään?
- Blogin pitäminen on pääosin hauskaa, sillä eihän sellaista muuten pidettäisi. Joskus iskee pieni kirjoitusväsymys, mutta parin päivän tauon jälkeen jaksaa taas hyvin kirjoittaa. Tavoitteena on, että ainakin pari juttua syntyisi viikossa.
- Herra Mäykynen on henkilökunnan ainoa blogi, enempään ei olisi aikaa. Lemmikkiblogi on mainio kanava viihteelliseen blogikirjoitteluun ilman, että tarvitsee kertoa liikoja omasta elämästään, Koivistoiset kiteyttävät.
Keittokirja koirille
Turkulainen- En varmasti siinä määrin kuin nyt, mutta silloin luultavasti yhdistäisin valokuva-albumin ja päiväkirjan. Ennen blogin aloittamista kirjoittelin tietokoneelle juttuja Dilbertin kehittymisestä, mutta ne jutut olivat paljon satunnaisempia kuin nykyiset blogipäivitykseni.
Ensimmäisen koirabloginsa Tuulos aloitti huhtikuussa 2007 rottweilerilleen Dilbertille tämän ollessa 2-vuotias. Kun puoli vuotta myöhemmin perhe kasvoi 2,5-vuotiaalla walesinspringerspanieli Wilmalla, joutui Dilbert jakamaan bloginsa uuden tulokkaan kanssa.
Aluksi blogi toimi Tuuloksen apuvälineenä koirien koulutuksessa, mutta pian nettipäiväkirja laajeni käsittämään koirien elämää laajemminkin. Kisatulosten, rapsutusten ja perustreenien lisäksi Dilbertin ja Wilman blogista löytyy nykyään muun muassa koirien keittokirja.
- Blogi on hyvä tapa pitää ystävät ajan tasalla kuulumisista. Se toimii myös vertaistukena koiraongelmissa puolin ja toisin - aina joku saa vinkkejä blogistamme löytämänsä asian suhteen. Ja toisaalta, jos itse pähkäilen blogissamme vaikkapa koulutuksellisia ongelmia, aina joku kommentoi ja antaa vinkkejä, Tuulos mainitsee.
Dilbertin ja Wilman ohella Tuulos kirjoittaa blogia myös perheen kolmelle kissalle. Hänellä on myös oma henkilökohtainen blogi, jonka lisäksi Tuuloksen mies sekä 10-vuotias poika pitävät blogia.
- Niin kauan kuin serverillä riittää levytilaa, jatkuu esimerkiksi Dilbertin ja Wilmankin blogi. Saattaa myös olla, että ennen serverin loppumista laumaan liittyy uusia koiratulokkaita, joten blogimateriaali ei lopu kesken.
|
|
Viihdeuutiset
- Uudistus ei tappanut lottointoa 07.02. 19:45 Lari Vesander
- Jenni Haukiossa Dianaa ja Michelle Obamaa 07.02. 09:37 Sanna Inkinen
- Elokuvahanke vailla 160000 euron rahoitusta Kuopiosta 04.02. 10:45 Risto Löf
- Osallistu talvikuvakilpailuun! 03.02. 22:11 Jussi Murtasaari
- Voittajalla kotijärvi kohdalleen 03.02. 09:53 Seppo Kononen
- The King’s Singers konsertoi Kuopion Nuorisokuoron kanssa 03.02. 07:00 Iikka Taavitsainen
- Muotoilijoita palkittiin Lahdessa 02.02. 21:54 STT
- Filmikroisos Cameron panostaa Uuteen-Seelantiin 02.02. 15:30 STT
- Pidän kiinni poikaystävästäni 31.01. 08:46 Jerri Koskinen
- Näin pärjäät teinin kanssa 30.01. 12:23 Leila Taunila
Kissat
| Kissaakin voi kouluttaa
|
| Kissat hulahtavat pönttöön
|
| Kilot pois kissadieetillä
|
| Eläin on luotettava terapeutti
|
| Näin karkotat katit kasvimaalta
|
Koirat
| Haukku päin naamaa naapurille
|
| Sankarikoira pelastaa
|
| Koiramainen garderobi
|
| Tavallisesta piskistä sienikoiraksi
|
| Perimän löydöistä apua
|


