On aika hyvästellä pentuseitsikko

13.11.2009 14:34
Kuva: Kati Heikura

Asklepios tutustui lumiseen pihapiiriin viime viikolla. Pienistä sokeista kääröistä on kasvanut vauhdikkaita koiria.

Lisää aiheesta

Merja Raatikainen

Nelli-koiran pennuille jätetään Savon Sanomissa hyvästit viikonlopun jälkeen. Vauhdikkaiksi menijöiksi kasvaneet pennut eivät enää malta viipyä makuuhuoneessaan vaan viipottavat ympäri Heikuroiden taloa Maaningan Käärmelahdessa.

Pian kuusi viikkoa täyttävät pennut osaavat jo käydä välillä pihalla tarpeillaan ja syövät maidon lisäksi aikuisten koirien ruokaa.

- Ruokakupille tullaan vauhdilla ja pennut pomppivat innoissaan jalkoja vasten sapuska-aikaan, estrelanvuoristokoiria kasvattava Kati Heikura kertoo.

Kuun vaihteessa pennut voivat jo muuttaa uusiin koteihinsa.

Yöksi pikkukoirat vetäytyvät vielä kamerahuoneeseen nukkumaan. Nyt ehdit vielä seurata, miltä koiran uni näyttää.

Savon Sanomien webkameran uusi sijoituspaikka kerrotaan ensi viikolla.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit