EmediateAd

Yksi löysi kodin Runnilta, toinen AlaskastaPentujen kuono osoittaa kohti seikkailuja

9.12.2009 21:37
Kuva: Kati Heikura

Kuva: Kati Heikura

Pennut viettävät päivät aitauksessa ulkona. Paksu turkki lämmittää syyskeleissä.

Kuva: Kati Heikura

Energiaa kuluu leikkimiseen ja nahisteluun. Kuvassa Afrodite (vas.) Ja Astraia.

Kuva: Kati Heikura

Osa pennuista on toisia rauhallisempia ja jaksaa syventyä omiin tutkimuksiinsa.

Muualla SS.fi:ssä

Merja Raatikainen

Savon Sanomien webkameran seuraama koirapentue alkaa harveta. Asklepios lähti Maaningan Käärmelahdesta seitsikon ensimmäisenä nuuskimaan uusia kulmia. Urospentu matkusti keskiviikkona Kiuruveden Runnille.

Torstaina siskotyttö Aletheia kääntää kuononsa kohti Amerikkaa ja matkustaa Alaskaan asti. Siellä pikkukoira pääsee opettelemaan estrelanvuoristokoirille ominaisia töitä. Pentu pääsee vahtimaan tilan lammaslaumaa.

Muut viisi yhdeksänviikoista pentua etsivät vielä uutta kotia.

Kasvattaja Kati Heikura on jo varautunut siihen, että koirien lähtö surettaa.

- Sydän itkee jo nyt verta. Varmaan kun tulemme lentokentältä saattamasta Aletheiaa ja sen uutta omistajaa, täytyy tyynyä ehkä puristaa kovasti kainalossa ensimmäisenä yönä.

Maitobaari palvelee vielä

Vaikka veitikat syövät jo pääasiassa koiranruokaa, Nelli-emo imettää pentuja yhä kerran päivässä. Kun pennut otetaan illalla sisälle nukkumaan, ovat nisät heti jälkikasvun suussa. Kun maitovarastot on tyhjennetty, alkaa Nelli jo murahdella pentuja kauemmaksi.

Kookkaimmat pennut painavat tällä hetkellä yhdeksän kiloa ja pieninkin pentu lähentelee seitsemän kilon rajaa. Parasta seuraa nopeasti kasvavat koirat löytävät sisarusparvesta.

- Koirien luonne-erot ovat vahvistuneet viime viikkoina ja pennut ovat ruvenneet viihtymään pienissä ryhmissä. Leikkikaveri löytyy sunnilleen samankokoisesta pennusta.

Vaikka pikkukoirista on tullut Heikuroiden perheelle rakkaita, ei uutta pentuetta vielä suunnitella.

- Hoidetaan nämä ensin maailmalle ja levätään. Pentukakan haju on vielä vahvana mielessä, nainen hekottelee.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa