| Kirjautuminen | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Koiran voi kouluttaa jäljittämään metsän herkutTavallisesta piskistä sienikoiraksi
Australianpaimenkoira Rico, 10 kk, nuuskii maata häntä pystyssä. Se on saanut tehtäväkseen etsiä maastoon piilotetun suppilovahveron.
Yllättäen koira lopettaa nuuskimisen ja kääntyy kohti omistajaansa. Juuri nyt koira pitäisi palkita, mutta omistaja ei ehdi tajuta sen hoitaneen hommansa.
– Se löysi sienen sillä hetkellä, kun lopetti nuuskimisen. Alkuun merkki voi olla pienikin, kokemattomaan silmään lähes huomaamaton. Koulutuksen yhteydessä on mietittävä tarkkaan, kuinka koiran halutaan ilmaisevan löydöstään, koirankouluttaja Harri Katainen kuopiolaisesta Koirakoulu ACE:sta linjaa.
Katainen aloitti kouluttajanuransa armeijassa, jossa hänen tehtävänään oli kouluttaa sissikoiria. Myöhemmin hän toimi vuoden YK:ssa kouluttaen vartio- ja partiokoiria. Libanoniin hänet pyydettiin opastamaan koirien ohjaajia.
YK:ssa hän oppi myös, kuinka koira saadaan ilmaisemaan löytönsä ilman, että se koskee kohteeseen.
– Jenkkisotilas, joka oli kouluttanut miinakoiria 25 vuotta, laittoi herkun kämmenen sisään ja kämmenen miinan yläpuolelle. Hän käänteli herkkua esiin, ja aina, kun koira vilkaisi miinaan, se sai herkun. Lopulta koirat oppivat ilmaisemaan miinan sijainnin tuijottamalla sitä.
Kissat
| Kissaakin voi kouluttaa
|
| Kissat hulahtavat pönttöön
|
| Kilot pois kissadieetillä
|
| Eläin on luotettava terapeutti
|
| Näin karkotat katit kasvimaalta
|
Koirat
| Haukku päin naamaa naapurille
|
| Sankarikoira pelastaa
|
| Koiramainen garderobi
|
| Tavallisesta piskistä sienikoiraksi
|
| Perimän löydöistä apua
|


