| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri
Se sopii syliin ja sen kanssa voi ulkoilla. Se on kiehtova ja erikoinen. Fretteihin hurahtaneille se on se ainoa oikea ja unelmien täyttymys.
Frettiä hankkiessa, kuten tietysti mitä tahansa muutakin lemmikkiä, lajiin tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa. Kesyfretit eli kesyhillerit kuuluvat näätäeläimiin. Frettejä käytetään apuna jyrsijöiden metsästyksessä. Turkiseläimiksi hillereistä on jalostettu omia rotujaan. Lemmikkeinä frettejä on pidetty jo pari vuosituhatta.
Suomessa frettejä on arviolta tuhat. Värimuunnoksia on muutama kymmenen, ja frettien kanssa voi myös harrastaa näyttelyitä.
Käytökseltään frettiä voisi kutsua on-off-eläimeksi. Se nukkuu jopa 18 tuntia vuorokaudesta. Valveilla ollessaan se on vastaavasti hyvin aktiivinen. Se nuuskii, kiipeilee ja piilottelee esineitä mielellään. Ja vaatii seuraa - joko toisen fretin tai ihmisen.
Fretit eivät ole häkkieläimiä, vaan liikkuvat vapaasti asunnossa. Häkin nukkumapaikkoineen ne tarvitsevat pesäkseen. Sisäsiisteyskoulutuksen saanut fretti tekee yleensä tarpeensa hiekkalaatikkoon. Täysin sisäsiistiä fretistä tuskin koskaan saa.
Kodin sisustukselle fretti asettaa tiettyjä ehtoja. Purtavat tulee suojata ja kolot sulkea. Pesukoneet, vessanpytyt ja ikkunat pidetään frettikodeissa kiinni, ja särkyviä koristeita tai mullassa kasvavia kukkia niistä tuskin löytyy.
Ja näistäkin toimenpiteistä huolimatta fretti-ihmiset muistavat tarkkailla, minne istuvat ja astuvat.
Jos miinuspuolia freteistä haluaa etsiä, tulevat ensimmäisinä hajuhaitat. Näätäeläimellä on hännäntyvessään hajurauhaset, jotka tyhjenevät eläimen innostuessa tai säikähtäessä. Myös fretin ihossa on tietty sille tyypillinen haju, joka ei yleensä steriloidulla tai kastroidulla eläimellä ole häiritsevä.
Kaikki lemmikkifretit kannattaa steriloida tai kastroida 6-8 kuukauden ikäisinä. Leikkaaminen helpottaa lemmikinpitoa ja naarailla estää vaarallisen anemian puhkeamisen. Lemmikkifretit tulee muutaman viikon ikäisestä lähtien totuttaa käsittelyyn, jotta yhteiselo olisi mukavaa.
Älykkäänä eläimenä fretti oppii asioita, mutta vilkkauden vuoksi opit saattavat unohtua. Palkitseminen oikeasta toiminnasta on tehokkain tapa opettaa frettiä. Miellyttämishalua sillä ei ole, joten koulutustuokioissa vaaditaan kärsivällisyyttä.
Säännöllisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluvat kynsien leikkaaminen ja korvien puhdistaminen. Pesulle fretti viedään vain, jos se on selvästi likainen.
Fretti on lihansyöjä. Ruokintavaihtoehtoina ovat raakaruokinta tai kuivamuonat. Ruoka- ja juomakupissa tulisi olla täytettä aina. Ulkoilu valjaissa, paukkupakkasia lukuun ottamatta, tarjoaa fretille virikettä. Pakollista ulkoilu ei kuitenkaan ole.
Kerran vuodessa fretti rokotetaan penikkatautia vastaan. Myös loishäädöistä tulee huolehtia. Eläinlääkäri kannattaa valita huolella, sillä kaikille lääkäreille laji ei ole tuttu.
|
|
Kissat
| Kasvattajan työ vaatii tietoa ja taitoa
|
| Kiusausta kissan ruokakuppiin
|
| Eläinten etu ensin
|
| Kesäkissat taas kaduilla
|
| Kuopion löytöeläinsuojassa poikkeuksellisen paljon kissoja
|
Koirat
| Suomenajokoiria rekisteröitiin eniten
|
| Karkulainen palasi kotiin
|
| Anna Ström ja Elli ottivat PM-hopeaa ja joukkuepronssia
|
| Pentujen kuono osoittaa kohti seikkailuja
|
| On aika hyvästellä pentuseitsikko
|
Hevoset
| Emännälle tuliaiseksi hattu HIHS:sta
|
| Portti lasten ravimaailmaan
|
| Tallitöissä saa hien pintaan
|
| Hevonen ansaitsee harjauksensa
|
| Ratsaille ja lokariksi
|




