EmediateAd

Kissan ja koiran välimuoto

9.6.2009 9:14 Sari Naumanen

Lapinlahtelainen frettikasvattaja ja Suomen Frettiyhdistys ry:n puheenjohtaja Kaisa Hartikainen kuvailee frettiä kissan ja koiran välimuodoksi.

- Se oppii kuin koira, mutta on itsepäinen ja leikkisä kuin kissa.

Fretti on Hartikaisen mukaan vaativa lemmikki. Se tarvitsee hyvää hoitoa, mutta myös seuraa ja toimintaa.

- Fretti on toimeliaan ihmisen lemmikki.

- Pienille lapsille se ei sovi, sillä sille on osattava olla jämäkkä ja se pitää kouluttaa oikein.

Tärkein ja ensimmäinen opettava sana fretille on "EI", mutta oman viitseliäisyyden mukaan fretti oppii myös paljon muuta.

- Omat frettini osaavat perustaitojen, kuten kieltojen ja kehujen sekä luokse tulon lisäksi, muun muassa antaa tassua ja kieriä lattialla.

Fretin opetuksessa on oltava Hartikaisen mukaan kärsivällinen, sillä pieni vikkelä otus kyllästyy nopeasti ja keksii helposti muita sijaistoimintoja.

Hartikainen uskoo frettien suosion kasvun selittyvän pitkälti rodun eksoottisuudella ja erilaisuudella.

- Jokaisen fretin ottoa harkitsevan kannattaa käydä tutustumassa eläimeen etukäteen, sillä voimakas ominaishaju ja villieläimen leima voivat pelästyttää ja nousta ongelmaksi.

Fretin hankkimiseen päätyvä voi löytää itselleen sopivan kaverin joko suoraan kasvattajalta tai eläinkaupasta.

- Suoraan kasvattajalta ostaminen on hieman turvallisempaa, sillä hän tuntee omat eläimensä ja voi antaa niistä tarkempaa tietoa. Kaupastakin voi kuitenkin löytää itselleen hyvän ja leppoisan kaverin, jatkaa Hartikainen.

Suomessa ei ole virallisia frettikasvattajia, mutta lisätietoa frettejä myyvistä harrastajista ja freteistä voi saada Suomen Frettiyhdistyksestä ja sen nettisivuilta www.sfyry.net

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa