| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Papukaija kaipaa lajitoveria
Lehti-ilmoituksen perusteella voi todella löytää kumppanin. Puppe-undulaatin tarina on siitä erinomainen todiste.
Kuusivuotias Puppe jäi yksin, kun sen rinnalla pitkään elänyt lintuystävä Nipsu sairasteli ja lähti lopulta lintujen taivaaseen. Kaverin menettäminen sai Pupen alakuloiseksi. Aiemmin leikkisä lintu oli selvästi surullinen ja oleskeli häkissään paikallaan. Se jopa lopetti mielipuuhansa, häkin katolle laitettujen lelujen pudottelun.
Pupen ihmisystävä Ritva Puupponen totesi, että asialle on tehtävä jotain. Puppe innostuikin lelujen pudottelusta, kun ihmistoveri pudotteli niitä sen seurana. Puupposesta alkoi kuitenkin tuntua vaikealta poistua tämän jälkeen kotoa, koska lintu selvästi kaipasi häntä kaverikseen.
Uusi lintukaveri tuntui sopivalta ratkaisulta tilanteeseen. Eläinkaupasta löytyi vain nuoria lintuja, jollaista Puupponen ei Pupen seuraksi toivonut. Niinpä hän päätti laittaa lehteen seuranhakuilmoituksen lemmikkinsä puolesta.
Ilmoitus poiki heti vastauksen. Viiden undulaatin omistaja päätti luopua yhdestä linnustaan, ja pian Tipsu muuttikin Pupen kaveriksi.
Lintujen ensitreffit sujuivat sopuisan neutraalisti. Kumpikaan ei aluksi tilanteesta riemuinnut, mutta erimielisyyksiäkään ei ilmennyt. Niinpä Puppe ja Tipsu tutustuivat toisiinsa omaan tahtiinsa. Muutaman viikon tutustumisen jälkeen Puupponen saattoi jo olla varma siitä, että linnut tulisivat ystävystymään ja jakamaan häkin keskenään.
Paras kamu
Papukaijojen, joihin myös undulaatit kuuluvat, tiedetään olevan sosiaalisia lintuja. Luonnossa ne elävät laumoissa ja kommunikoivat keskenään monin eri tavoin. Myös lemmikkilinnut kaipaavat seuraa. Mutta millaista?
Lintu on linnulle paras kaveri, jos laumaan kuuluu lintuja luonnollisena osana. Pienempien papukaijojen kohdalla kannattaakin jo lintua hankittaessa miettiä, mahtuisivatko kotiin lintukaverukset.
Eläinten käyttäytymiskouluttaja Hildegard Niemann toteaa, että ilman lintukaveria elävä papukaija pitää ihmistä lajitoverinaan ja kiintyy omistajaansa. Papukaijat tarvitsevat ravinnon ja hoitotoimenpiteiden ohella leikkiä, kosketusta ja kommunikointia. Ihminenkin kelpaa kumppaniksi näihin touhuihin.
Jos papukaija on tyytyväinen oloonsa kädellisten laumassa, voi olla, että ihmisen haave kahdesta tai useammasta linnusta ei koskaan toteudu toivotulla tavalla. Lemmikki saattaa kokea uuden tulokkaan uhkaksi, joka vie omistajan huomiota. Se voi reagoida aggressiivisestikin. Kahdesta papukaijasta haaveilevan onkin hyvä varautua siihen, että kaksi toistensa kavereiksi suunniteltua lintua voivat lopulta asua eri huoneissa ja viedä tuplasti omistajansa aikaa.
Puupposen lauman molemmat linnut olivat tottuneet lajitovereihin ja osasivat jo ennestään kommunikoida lajinsa omin elein ja äänin. Niiden annettiin tutustua toisiinsa rauhassa ja valvotusti.
Tämän taustan lisäksi omistajalla on mahdollisuus antaa tilaa, aikaa ja huomiota molemmille linnuilleen. Tärkeää on myös, että lauman alkuperäinen jäsen, sai pitää omat tutut rutiininsa. Niihin kuuluu muun muassa huoneistossa vapaana lentäminen.
Kissat
| Kissaakin voi kouluttaa
|
| Kissat hulahtavat pönttöön
|
| Kilot pois kissadieetillä
|
| Eläin on luotettava terapeutti
|
| Näin karkotat katit kasvimaalta
|
Koirat
| Haukku päin naamaa naapurille
|
| Sankarikoira pelastaa
|
| Koiramainen garderobi
|
| Tavallisesta piskistä sienikoiraksi
|
| Perimän löydöistä apua
|


