EmediateAd

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

30.9.2009 14:59 Reetta Mikkola

Pienet sammakot liimaavat katseen terraarion tai akvaarion lasiin helposti pitkäksi aikaa. Ei niitä syliin tahdo ottaa, eikä paijaillakaan. Mutta mielenkiintoisia hännättömät kaverit ovat.

Mitä tulee lastenlaulun julistamaan korvattomuuteen, se ei aivan pidä paikkaansa. Sammakoiden tärykalvo sijaitsee ihon pinnalla silmän takana.

Sammakkoeläinten tieteellinen nimi Amphibia tarkoittaa kahtaalla elävää. Ne tarvitsevat vettä, mutta valtaosa pystyy elämään kuivalla maalla.

Sammakoiden lahkon yli 5 000 eri lajin joukosta löytyy uivia, kiipeileviä, maahan kaivautuvia, liitäviä ja loikkivia kavereita. Jäätiköitä lukuun ottamatta sammakoita on kaikkialla maailmassa - tai niitä pitäisi olla.

- Sammakoistahan riippuu kaikki elämä. Niissä yhdistyvät veden, ilman ja maan elementit, kuvailee kolme vuosikymmentä sammakoita harrastanut Kari Dahlblom.

- Ihmisen tekemät luontoon kohdistuvat kauheudet heijastuvat ensimmäisenä sammakoihin. Joissain maailman kolkissa kurnutusta ei valitettavasti enää kuulu, hän jatkaa.

Jopa 30 vuotta vastuuta

Sammakon hoitaminen ei välttämättä ole hankalaa tai aikaa vievää, mutta jokainen sammakkolaji vaatii omanlaisensa hoidon ja olosuhteet. Moneen pikkulemmikkiin verrattuna sammakko on pitkäikäinen lemmikki.

Lemmikkisammakoista muutama laji on täydellisesti vesielämään sopeutunut ja elää akvaariossa. Suurin osa sammakkolajeista tarvitsee kostean terraarion tai akvaterraarion elinympäristönsä mukaisesti.

Dahlblomin kotona asustaa kolmetoista akvaattista sammakkoa; kymmenen kääpiökynsisammakon joukko omassa akvaariossaan ja kolme aitokynsisammakkoa omassaan.

Aitokynsisammakko on kämmenenkokoinen rohkea veijari. Se voi elää jopa 30 vuotta.

Kääpiökynsisammakot kutevat helposti

Kääpiökynsisammakoita Dahlblom rohkenee kuvata helpohkoiksi lemmikkisammakoiksi. Ne ovat pieniä, käytökseltään rauhallisia ja suostuvat yleensä syömään kuollutta ravintoa, toisin kuin moni muu lemmikkilaji.

Kääpiökynsisammakot vaativat säännöllisen ympäristön ja hoitotoimenpiteet. Kun olosuhteet ovat kunnossa, ne myös kutevat helposti. Sammakon metamorfoosin seuraaminen on palkitsevaa. Kääpiökynsisammakon toukkia, pikkupetoja, voi hoitaa kuten kalanpoikasia.

Dahlblom on onnistunut lisäännyttämään myös aitokynsisammakoita. Itse kuteminen käy kuin itsestään, jos ympäristö sen sallii. Haastavampi vaihe seuraa, muutama sata munaa siirretään hoitajan vastuulle kasvatusakvaarioon, jotteivät aikuiset pistele niitä suihinsa. Aitokynsisammakon toukat ovat pystyasennossa uivia, läpikuultavia ja viiksekkäitä, ja ne syövät vedestä planktonia.

Aitokynsisammakoiden ja kääpiökynsisammakoiden akvaarion sisustaminen on mielikuvituksesta kiinni. Ne tarvitsevat suojapaikkoja ja kasvillisuutta, johon voivat kevyesti nojata levätessään. Valaistuksen tulee olla hämärähkö ja pohjamateriaalin sellaista, että sen tonkiminen on mahdollista.

Vedessä elävien sammakoiden kaveriksi ei kannata hankkia mitä tahansa kalakavereita. Sammakot ovat elävää ravintoa syöviä petoja, ja vaativat jo itsessään tietynlaiset elinolot. Kalat taas vaativat omanlaisensa. Näiden yhdistäminen on haastavaa, mutta ei mahdotonta.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa