EmediateAd

Taitamattoman sammakko sairastuu

9.6.2009 9:14 Soili Väisänen

Kun eksoottinen eläin - esimerkiksi lisko, maakilpikonna, käärme, tarantella, skorpioni tai sammakko sairastuu, ollaan vaikealla alueella.

- Asiakas ei voi vaatia, että jokainen eläinlääkäri on erikoisasiantuntija, sillä niiden sairauksien opiskelu on vain pieni osa koulutusta. Ainahan voi ohjata hoitoon sellaiselle eläinlääkärille, joka on perehtynyt eksoottisiin eläimiin - eri asia on se, onko asiakas valmis maksamaan kalliita kuluja, Kuopion Eläinlääkärikeskuksen johtaja, eläinlääkäri Erkki Hara muistuttaa.

Yksi tavallisimmista liskojen sairauksista on MBD eli aineenvaihdunnallinen luukato. Se on yleisin kasvis- ja hyönteissyöjäliskoilla. Sairauden oireita ovat muun muassa käyristyvät takajalat ja leuat, koska luusto ei ehdi kehittyä kasvun mukana. Loppuvaiheessa eläin saattaa halvaantua ja silloin se raahaa itseään.

Sairautta hoidetaan D-vitamiinilla, joka tarvitsee samanaikaisesti tehokasta ultraviolettivaloa. Hoito kestää yleensä kuukausia ennen kuin eläin on kunnossa.

Erkki Haran mielestä eutanasia on monesti hyvä hoitovaihtoehto sairaalle eläimelle.

- Esimerkiksi maakilpikonnan elintoiminnot ovat niin hitaita, että sen kuolemakin kestää seitsemän vuotta. Punnitsisin erittäin huolella tällaisen eläimen hankkimista. Meidän pohjoisissa oloissa oikeiden olosuhteiden luominen vaatii osaamista.

Hara kieltäisikin eksoottiset eläimet kaikilta muilta paitsi asiaan vihkiytyneiltä tosiharrastajilta. Esimerkiksi vaihtolämpöisyys tuo omat haasteensa.

Hän painottaa, että lapsiperheessä vanhemmilla pitää olla perehtymishalua lemmikin hoitamiseen.

- Se, että lapsi haluaa eksoottisen eläimen, ei ole riittävä peruste.

Vanhemmat mukaan eläinkauppaan

Lemmikkitalo Reporangan myyjä Laura Heikkinen ei mielellään myy eläintä lapselle tai nuorelle, joka tulee yksin ostoksille.

- Pyydän, että hän tulisi vanhemman kanssa. Kokemuksesta tiedän, että aina vanhempi ei ole samaa mieltä.Heikkisen mukaan eniten ongelmia aiheuttavat vesikilpikonnat, joita hankittiin kymmenkunta vuotta sitten paljon. Kilpikonna elää helposti 80-vuotiaaksi.

- Vesikilpikonnia tarjotaan nykyisin paljon sekä eläinkauppaan että lehti-ilmoituksin uusiin koteihin, Heikkinen kertoo.

Eläinpuodit ovat kuitenkin viisastuneet vahingosta eivätkä hevin ota vesikilpikonnia myyntiin, maakonniakin yksittäisesti.

Laura Heikkinen muistuttaa, että terraariossa asuvaa ei voi ottaa mukaan lomalle, kuten monen muun eläimen voi vaan jonkun on käytävä ruokkimassa sitä.

Sairautta ei tunnista maalaisjärjellä

Terraarioeläinten hoidossa ei pärjää maalaisjärjellä, muistuttaa Suomen herpetologisen yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Saarikivi.

- Jos kani kyyhöttää kaksi viikkoa häkin nurkassa, se on todennäköisesti sairas. Jos kilpikonna tekee saman, se viettää todennäköisesti vain lepokautta.

Aivan välinpitämättömiä eksoottisten eläinten omistajat eivät tänä päivänä ole.

- Tilanne on paljon parempi kuin kymmenen vuotta sitten. Kun maahantuonti vapautui vuonna 1995, eläimiä otettiin uutuudenviehätyksessä aika köykäisin perustein. Eläinkauppiaat toivat niitä, eivätkä itsekään tienneet, miten niitä pitäisi hoitaa.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa