EmediateAd

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

9.6.2009 9:14 Sari Naumanen

Pieni karvainen otus vilahtaa silmien edestä. Ensisilmäykseltä se vaikuttaa joltakin metsän elävältä, mutta tarkempi tutkailu osoittaa sen kotieläimeksi. Ja vieläpä suosiotaan jatkuvasti kasvattavaksi lemmikiksi, fretiksi.

Pian useampien vauhtipötköjen joukko hyökkää pyörimään jalkoihin. Yksi yrittää työntyä lahkeen sisäpuolelle, toinen pistää päänsä kengän varteen. Leikkisiä otuksia kaikki.

- Aina fretit eivät ole yhtä leikkisiä ja virkeitä, sillä ne ovat valveilla vain 30 prosenttia päivästä. Muu aika menee syvässä unessa. Jopa niin syvässä, ettei edes syliin otto herätä niitä, sanoo neljän fretin kanssa Kuopion Särkiniemessä asustava Tanja Enkenberg.

Mutta saatuaan silmänsä auki, virtaa taas riittää. Rajana ovat vain asuinhuoneiston katto ja lattia, eivätkä nekään tahdo aina riittää.

Piilottelu intohimona

Seura on tärkeää sosiaaliselle fretille. Jos karvainen putkilo ei ole ihmisen kimpussa, se hakee seuraa ja leikkikaveria lajitovereistaan. Hännänpäät vain vilkkuvat, kun fretit kaivautuvat tuolien ja sohvien rakosiin.

- Frettien kanssa täytyy olla huolellinen, ettei tahtomattaan satuta niitä. Esimerkiksi sohvalle istuessa voi vahingossa istua pehmusteisiin kaivautuneen fretin päälle.

Toinen frettien intohimo on kiipeily ja pieniin rakosiin tunkeutuminen.

- Frettiharrastajan asunnon täytyy olla niin sanotusti frettiturvallinen. Missään ei saa olla pieniä rakoja, joihin tunkeutuessaan fretti voi puristua tai tukehtua kuoliaaksi. Kaikki kiipeilymahdollisuudet on myös eliminoitava, sillä fretti ei osaa välttämättä tulla katonrajasta turvallisesti alas.

Aina fretit eivät sovi rauhaisaan yhteiselämään - mutta eivät kaikki ihmisetkään.

- Silloin frettejä on pidettävä erillään, etteivät ne pääse tappelemaan ja satuttamaan toisiaan. Häkki tai toinen huone ovat sopivia erottajia.

Tanjan uusin tulokas, Taavi, katselee vielä omasta häkistään kavereiden menoa. Sen on turvallista liittyä porukkaan vasta rauhallisen tutustumisen jälkeen.

Yhteinen ystävyys

Frettiharrastus on yleistynyt viimeisinä vuosina sellaista vauhtia, että harrastuksen piiristä löytää helposti ystäviä itselleen ja freteilleen.

Tanja Enkenberg ja Mari Rautio tunsivat aikoinaan toisensa ulkonäöltä koulusta, mutta hankittuaan fretit hyvänpäivän tuttavuus on syventynyt ystävyydeksi.

Tytöillä on nyt yhteensä kuusi frettiä.

- Nykyään näemme usein ja soittelemme lähes joka päivä. Siinä vaihtuvat niin frettikuulumiset kuin muutkin asiat.

Myös tyttöjen fretit ovat tottuneet olemaan yhdessä. Ne iloitsevat tapaamisesta yhtä paljon kuin tytötkin ja saavat heti porukalla vauhdin päälle.

Myöskään hoitopaikkaa ei tarvitse kaukaa etsiä, sillä kavereiden luona on aina tilaa ja aikaa.

FRETTI: SUOSITTU ELÄINKAVERI Fretti on näätäeläimiin kuuluva nisäkäs, joka on sukua muun muassa hillerille ja kärpälle.

Alkujaan frettejä on jalostettu kanien ja pienten jyrsijöiden metsästykseen, mutta nykyään ne ovat yleisimmin lemmikkejä.

Frettiuros painaa kaksi kiloa ja naaras kilon.

Fretin elinikä on 6-10 vuotta.

Yleisimmät värit ovat soopeli, valkoinen ja kaneli. Frettien epävirallisissa näyttelyissä erotetaan jopa 30 erilaista värimuunnosta.

Fretit nukkuvat paljon, jopa 70-75 prosenttia päivästä.

Luonteeltaan fretit ovat eloisia, uteliaita ja leikkisiä.

Fretin kuulo ja hajuaisti ovat hyvin tarkkoja, mutta näköaisti on hyvä vain lähietäisyydeltä.

Fretin suurimmat haittapuolet ovat paha ominaishaju, halu tunkeutua ahtaisiin paikkoihin ja kiipeillä vaarallisen korkealle.

Fretin hankintahinta on noin 100-200 euroa.

Kommentoi artikkelia

Kissat

Koirat

Hevoset

Muut lemmikit

Eläinkin voidaan tähystää

Minne laitan lemmikin lomalla?

Lemmikit lauteilla

Tämä pitää lemmikin omalla pihallaan

Miljoonakala on eloisa kestosuosikki

Lemmikki paljastaa paljon omistajastaan

Poikasia pullauttava isä

Deku on vilkas pieni laumasielu

Gekon katse hurmaa

Hamsteri tylsistyy ilman puuhaa

Älä ota eläintä pelastamismielessä

Liian suoraan kesyksi

Taantuma ei tunnu eläinrakkaiden lompakossa

Hinnan häntä heilluu

Amalia haluaa pois terraariosta

Siilikaksoset kasvavat gramman päivässä

Dogbook yhdistää nettiajan koirafanit

Tyytyväinen marsu pulisee hoitajalleen

Pursuaako kotisi hauskoja eläinkuvia?

Martta herkutteli jouluna rosollilla ja pipareilla

Gerbiilit nakertavat pahvia kuin silppurikisoissa

Sammakko on pitkäikäinen lemmikki

Pähkinät piiloon talveksi

Sylin täyttävä pupu

Alpakka auttaa terapiassa

Konna kaipaa tilaa ja lämpöä

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Fretit ovat vaativia kavereita

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Kissan ja koiran välimuoto

Degu ja muut eksoottiset kaverit

Pupu aitoo yli esteiden

Taitamattoman sammakko sairastuu

Kasvun ihme tiivistyy todeksi, kun käärmeen nahka irtoaa

Löytöeläin rakastaa uutta kotiaan

Koske vain, eikö ole upea nahka

Papukaija kaipaa lajitoveria

Fretti on utelias, unelias ja hyvin seuranhaluinen kaveri

Lemmikkiä ei voi hyllyttää

Eläimille oma Facebook

Harvinaista perheonnea kilpikonnaterraariossa

Akvaarion pieni ekosysteemi vaatii huolenpitoa

Minipossut nauttivat joulusta

Vikkelät viiksi-niekat

Taitamattoman sammakko sairastuu

Minipossu on erilainen lemmikki

Minipossu-Nikke sulatti sydämet

Vikkelä ja leikkisä vauhtipötkö

Eläimellistä menoa