| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Savon Sanomat safarillaAutosta ei kannata hypätä hätistämään norsuja
Norsuperhe näytti, että tie kuuluu muillekin kuin kiireisille autoilijoille. Norsut viihtyivät tiellä yhtä hyvin kuin porotokka kesähelteillä Kuusamossa: auto ja ihmiset eivät pelota yhtään.
Kirahvit ja muut ruohikkomaan elävät syövät puiden oksia aamusta iltaan ehtimättä ihastella kauniita maisemia.
Nyt loppui kiire, puuskahti turistiryhmämme hoputtamana autonkuljettaja hieman kyllästyneenä, kun norsuperhe pysäytti matkamme maantiellä kokonaan.
Afrikan elefantit ruokailivat molemmin puolin kapeaa väyläämme kaihessa rauhassa.
Ei niille eikä kuskille auttanut selittää, että Saksa ja Argentiina aloittavat pian jalkapallon MM-kisojen ottelunsa, jota varten on matkustettu puolitoista päivää ja yli 12 000 kilometriä.
Nimittäin norsujen kanssa ei ole leikkimistä. Kaukaa viehättävältä näyttävä isänorsu voi tehdä mitä tahansa, jos hänen perheensä ruokarauhaa häiritään.
Siispä katselimme, kun tien varren puuston latvukset alkoivat kadota kärsien kyydittämänä isoihin vatsoihin.
Kun norsuilla ja kuljettajallamme oli samanlainen käsitys ajan kulumisen merkityksettömyydestä, istuimme kiltisti autossa.
Tunnelma oli ristiriitainen. Tarjolla oli ollut safarilla koko suomalaisen kuvittelema eteläisen Afrikan villieläimistö.
Norsujen lounashetki kiehtoi, mutta peliinkin piti kiirehtiä...
Koko suuri viisikko
Jännittävä norsusuma selvisi lopulta, mutta koko Itäinen Kapmaa sai turistin veren kiertämään.
Suomessa törmää loppujen lopuksi äärimäisen harvoin suuriin villieläimiin luonnossa. Olen nähnyt joskus kotimaisemissa hirven, mutta esimerkiksi karhu- ja susihavainnot ovat jääneet muille.
Siksi safarin järjestäjän lupaus bongata muutamassa tunnissa legendaarinen The Big Five -sarja tuntui huijaukselta.
Mutta jeeppimme pyöri pensaikoissa tarmokkaasti, ja kuski haki sopivat puuryhmät ja juomakuopat.
Eläimistö alkoi esittäytyä nenän edessä kuin elokuvissa. Afrikan elefantti, sarvikuono, Kapmaan buffalo, leopardi ja kaiken kukkuraksi vielä leijonat ilmestyivät näkyviin.
Koko suuri viisikko esiintyi kahdella neljän tunnin autokierroksella; ensin ainutlaatuisessa afrikkalaisessa iltaruskossa ja uudelleen aamuauringossa.
Myös muu lajisto esiintyi edukseen: apinayhdyskunta irvisteli matkalaisille, villisiat näyttivät leikkinsä, seeprat omituisen väriset karvansa ja yössä kaikuivat hyeenalauman huudot.
Aamulenkki peruttiin
Etelä-Afrikan valtio kattaa valtavan alueen, ja luonto on lähellä joka puolella. Mielikuvani siitä, että villieläimet on ahdettu vain kuuluisaan Krugerin kansallispuistoon oli täysin väärä, sillä ainakin itäisessä Kapmaassa vaeltaviin eläinlaumoihin törmäsi kuin television ääressä luontodokumentissa.
Edes eräoppaan varoitus gepardien yleisyydestä ei ollut turha. Aamulenkkiä luonnonpuiston ruohikkotasangolle ei suositeltu.
- Olisi hyvä juosta ainakin 112 kilometriä tunnissa, sillä saalistava gepardi yltää 110:een, muistutettiin.
Siihen kyytiin suomalainen sissikään ei ollut valmistautunut.
Kun safari järjestettiin turisteille vanhan hyvän ajan kulisseihin käärittynä, oli elämys taattu. Retkieväät levitettiin valkoiselle liinalle kohteliaasti, ja aamukahvi maistui yhtä huikealta kuin maisematkin.
Ja peliinkin vielä ehti.
|
|
|
Luonto eläimineen ja vaihtelevine maisemineen on ehdoton vetonaula, jota on osattu hyödyntää jo pitkään ulkomaisille vieraille järjestelyillä safareilla. Oudossa ympäristössä on niin paljon vaaroja, että liikkuminen on turvallista vain ammattilaisten ohjaamana. Hintatasoltaan Etelä-Afrikka on vielä suomalaisille matkaajalla kohtuuhintainen vaikkapa viiden tähden tasosta huolimatta. Täydellinen vuorokauden safari parine vaelluksineen, majoituksineen ja kaikkine ruokailuineen maksoi noin 150 euroa. |


