EmediateAd

Ahven armas keitinkala käy mainiosti myös salaattiin

A A
27.4.2009 9:29 (Päivitetty 27.4.2009 9:29) Pekka Reinikka

Kotopuolessani Vakka-Suomen Laitilassa on hokema: "Hauki halonpää, siika sianpää, lahna lampaanpää, ahven armas keitinkala."

Täällä Savossa ahven mielletään useimmiten puolestaan mainioksi kukkokalaksi tahi pannulla paistettavaksi kalaevääksi. Puhutaanhan pilkkijäilläkin nimenomaan kukkoahvenista ja "pannukarkeista".

Mutta kotopuolessani ahven on tosiaan ensisijaisesti keitinkala. Nuoruudessani sotavuosina ja vielä niiden jälkeenkin, kun pulaa oli lähes kaikesta, meidän onkipoikasten ahvensintit nousivat miltei arvoon arvaamattomaan. Keitinkaloina ne toivat tervetullutta lisää melko yksipuoliseen silloiseen jokapäiväiseen leipään.

Puhkotut suomustamattomat ahvenet keitettiin erikseen miedossa suolavedessä. Kypsistä ja vielä lämpimistä ahvenista irtoaa liha liukkaasti irti nahasta ja ruodoista.

Liha on mehevän valkoista ja kelpo särvintä keitinperunoille kastikkeena "kuppikastike", jossa muutamassa vesidesissä kiehautetaan sipulisilppua ja lisänä nokare voita sulamaan joukkoon. Ihan kelpo evästä ankeaan pula-ajan pöytään!

Ahven on mainio kala siiman päässä muutenkin kuin vain tavanomaisena onkikalana. Kun on päässyt kokemaan ahvenen kiivaan "hurmossyönnin", jolloin todelliset raitapaitaköriläät suorastaan tappelevat vieheestä, niin sitä ei unohda koskaan.

Olen itse päässyt sellaiseen vain kahdesti. Ensimmäinen kerta oli kotojärvelläni loppiaisena 1952, jolloin jäälle nousi pilkkiavannosta yhtä soittoa 36 tosi kyrmyniskaa, pienin 400-grammainen, suurin tuplaa järeämpi. Silloin porisi ahven armas keitinkala naapurinkin kattilassa.

Toisen "hurmion" koin kymmenkunta vuotta sitten mökkivedelläni Vehmersalmen Roikalla heti pyhänmiestenpäivän jälkeen, jolloin maita ja mantuja kattoi nuoskainen ensilumi ja lyijynkarvas järvi oli peilityyni sankan sumun kätkiessä kaiken sisäänsä.

Syksyhän on yleensä mainiota ahvenen pilkkiaikaa, mutta silloin se oli suoranaista juhlaa: Niin ikään yhtä soittoa kymmenmetrisestä vedestä yhdeksäntoista ahventa, suurimmat jo lähelle kiloisia. Mökiltä järvelle lähtiessäni oli tullut "lupa" vain pariin, kolmeen kalaan.

Keskieurooppalaiset kulinaristit arvostavat valkolihaisia kaloja: haukea ja etenkin ahventa.

Vaaksanmittaisten ahventen fileet ovat sikäläisissä ruokapöydissä todella haluttua herkkua, josta meikäläisen mittapuun mukaan maksetaan maltaita. Ahven- ja haukifileille siellä olisikin melkoinen markkinarako meidän kaloillamme täyttää.

Ahvenet kannattaa fileoida kotikäyttöönkin. Silloin säästyy hankalalta suomustamiselta, jolloin ainakin minun puukkoni alta "löytyy suomuja katostakin", kuten vaimoni väittää.

Joku kertoi, että painepesuri on kätevä suomustin. Piikillä vain ahven pyrstöstään kiinni perkausalustaan ja pesurin suihkua vastasuomuun, niin puhdasta tulee kuulema ihan hetkessä.

Mutta vielä siihen armaaseen keitinkalaan. Vaimollani on näet ihan ikioma resepti siihen: ahvensalaatti.

Suolavedessä keitetyistä, vielä lämpimistä ahvenista, irrotetaan lihat, joihin sekoitetaan kaupasta purkkitavarana saatavia etikkaan säilöttyjä paprikoita paloiteltuina ja lisätään sipulisilppua. Kastikkeeksi sokerilla ja etikalla "terästettyä" vatkattua kermaa.

Helppo ja vaivaton vaivaton valmistaa, pöydässä valkopunaisena ilo silmälle - ja ennen kaikkea kalakulinaaria parhaimmillaan. Suositellaan sydämellisesti!

Ja muutenkin: Juuri sydämellehän kalaeväs tekee erinomaisen hyvää, ja viimeisten tietojen mukaan lisää kalaimmeisten elinvuosia.

Kirjoittaja on eräneuvos.

Kommentoi artikkelia