| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kun jättihauki iski, sorsat saivat lentää rauhassa
Ala-Salmosen kuningaskala, yli 14 kilon haukijätti joutui antautumaan Seppo Kuivalaiselle.
Anssi Ilovaaran onkeen tarttuvat suuret ahvenet. Onkireissun suurin kyrmyniska painoi yli kilon.
Leppävirran miehet Seppo Kuivalainen sekä Raimo ja Unto Heiskanen olivat elokuun lopulla matkalla sorsien iltalennolle Leppävirran Ala-Salmosella. Räpyläjalkojen parhaaseen lentoaikaan oli vielä aikaa ja odotellessa päätettiin vetää hiukan uistinta.
Kuivalaisen uistimeen tarttui jotakin. Otteesta päätellen koukut tuntuivat olevan kiinni järven pohjassa makaavassa puussa. Mutta ei sittenkään, kalahan siellä nyhti. Olisikohan peräti parikiloinen, niin alkuun arveltiin.
Eipä järven jätti tainnut lainkaan tykätä leukaperiin tarttuneesta Kuusamon Räsäsestä. Kala suuttui ja potkaisi itsensä pyörteiden seasta ilmaan. Siinä vaiheessa kalastajille selvisi, että siiman päässä oli valtaisa haukipeto. Alkoi väsytystaistelu, hauki vastaan Kuivalainen. Kalastajilta katosi ajan taju. Aikaa kului, menikö siinä vartti vai puolituntinen? Lopulta 124 sentin pituinen kala ajautui veneen viereen josta Unto Heiskanen koukkasi sen veneeseen.
Eipä vonkale suosiolla antautunut vielä veneessäkään. Kaksi miehistä piteli haukea kolmannen soutaessa rantaan, jossa kala lopullisesti lannistettiin. Iltalento unohtui, mutta eipä harmittanut. Oli koettu mahtava kalastuselämys. Kyläkaupan vaaka näytti hauelle painoksi 14,1 kiloa ja tyhjämahaisen kalan ympärysmitta oli 58 senttiä.
Elokuun 12. päivänä siilinjärveläinen Seppo Räsänen oli mato-ongella Juurusvedellä. Onkeen tuntui iskeneen suurempi kala. Vapa taipui puolelta toiselle, kunnes kalastaja sai siiman päässä rimpuilevan 1,730-kiloisen säyneen haavittua veneeseen.
Antoipa Antti ahvenia
Kuopiolainen Jonathan Hyvönen, 13, lähti uudehkon virvelinsä kanssa kalastamaan. Varvisaaren sillalta suoritettu heittely antoi komean tuloksen. Uistimeen tarttui 41 senttiä pitkä ahven, joka painoi 900 grammaa.Elokuu osoittautui hyväksi kalakuukaudeksi, ainakin ahventen osalta. Anneli ja Jaakko Korhonen laskivat silmäkooltaan 60 millin verkot pyyntiin Varpaisjärven Karsanlahteen. Tuloksena oli 1,9 kiloa painava ahvenen köriläs, jonka pituus oli puolen metrin luokkaa ja ympärysmittakin 38 senttiä.
Kuopiolainen Anssi Ilovaara on vannoutunut onkimies. Juurusvedeltä on löytynyt neljä onkipaikkaa, joista on tullut isoja ahvenia. Aikaisemmin 700-800 gramman kalat ovat olleet pyytäjälle tavanomaisia. Niin sanotut kukkoahvenet, alle sadan gramman sintit eivät kelpaa kotiin viemiseksi, vaan suuria kalojen olla pitää. Ilovaara kehaiseekin pakasteesta löytyvän 12 kiloa ahvenfilettä talven varalle.
Elokuun 18. päivänä Ilovaara oli ystävänsä Taisto Kepposen kanssa jällen ongella Juurusvedellä. Ahven oli tälläkin kertaa hyvin syönnillään. Suurin saaliiksi saatu kyrmyniska painoi 1,070 kiloa ja seuraavakin vielä 950 grammaa.
|
|
Kalakilpailu
- Kulunut kesä oli suurten kalojen kesä 19.11.2011 23:30 Veijo Miettinen
- Haukijätti veti venettä ja katkaisi haavin 18.10.2011 7:00 Veijo Miettinen
- Jere onki mahtilahnan 18.9.2011 23:30 Veijo Miettinen
- Santerin huima kalasaalis 30.8.2011 23:00 Veijo Miettinen
- Tommi päihitti jättihauen 1.8.2011 23:00 Veijo Miettinen
- Lähes puolimetrinen ahven ui verkkoon 23.5.2011 7:33 Veijo Miettinen
- Possun kokoinen ennätyshauki 18.4.2011 22:30 Veijo Miettinen
- Kun jättihauki nousi jäälle, avannon reikä kävi ahtaaksi 31.3.2011 0:01 Veijo Miettinen
- Jättihauki tarttui savolaisverkkoon 1.3.2011 8:40 Veijo Miettinen
- Vuoden kala tarttui Markku Tuomaisen verkkoon 31.1.2011 0:00 Veijo Miettinen


