| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Pilkillä kuin mummolassa
Seppo Korhonen käy lohipilkillä vähintään kerran viikossa.
Marabou-pyrstöisten leechien pyrstöistä pitää heilutella ilma pois avannossa, jotta höntyvät elävät houkuttelevasti.
Herkkä silikonikärki, 0,20 millin siima ja pieni, mutta tukevakoukkuinen morri ovat pyytävä kokonaisuus.
Pilvinen talvipäivä on lähes täydessä mutta niukassa valossaan. Seppo Korhonen, Ossi Riikonen ja Heikki Tolvanen ovat tulleet lohipilkille Nurmeksen Lokinlammelle jo aamuhämärissä, ja jäällä on jo kolme lohikalaa.
Kesken rupattelun Korhosen kevyen pilkkivavan silikonikärki taipuu mutkalle.
– Katohan, siellä jo kävi, Korhonen huikkaa.
Nykäisy, ja lyhyen väsyttelyn jälkeen jäälle purskahtaa kiloinen kirjolohi.
Aamun ottipeli on ollut pieni, noin kaksisenttinen karvapyrstöinen ja vaaleansinivihreä mormuska, ja siitä lohi tykkäsi nytkin.
Lohipilkkipaikkoja löytyy jo mukavasti niin Metsähallituksen, kalastuskuntien kuin yrittäjienkin ylläpitäminä.
Jorma Roininen on tarjonnut kalastusiloa Lokinlammella nyt 11 vuoden ajan, ja kävijämäärät kasvavat vuosi vuodelta. Roininen istuttaa kalaa viikoittain kalastajamääristä riippuen: viime vuoden kilot nousevat jo noin 8 900:aan.
Kirjolohta ei kuitenkaan nostella avannosta kuin kaupan tiskiltä, ja etenkin pitempään vedessä uiskennellut lohi osaa olla hyvinkin oikukas.
– Mitä huonompi syönti, sitä pienempää viehettä vain veteen. Pitää pilkkiä tarkasti ja tärisyttää sopivasti, Korhonen vinkkaa.
Kiinni välineistäkin
Lohta pilkitään muun muassa mormuskoilla, lusikkauistimilla ja tasapainopilkeillä. Hyvin yleinen on myös niin sanottu ootto-onki, jossa syötti, esimerkiksi katkarapu, mätipallo tai syöttitahna lasketaan kalastussyvyyteen. Jään päällä on joko erityinen ootto-onkilaite tai vapa tuetaan jään päälle, ja siima kulkee esimerkiksi tuulessa syöttiä heiluttavan ja tärpin osoittavan jousikärjen kautta.
Seppo Korhosen repussa on valmiina parikymmentä vapaa, joihin on sidottu yleisimmin pieni lohimorri tai eloisasti vedessä liikehtivä maraboupyrstöinen leech. Niin sanotusti peltiäkin repusta löytyy niitä epätoivoisia hetkiä varten.
– Pitää olla melko epätoivoinen, että peltiin puutun, Korhonen nauraa.
Lusikkaa tai isoa pilkkiä voi käyttää myös houkuttelemaan kaloja avannon alle, ja nostella ne sitten ylös herkemmällä kalustolla.
Kalan saanti voi olla pienestä kiinni. Korhonen oli kiskonut jäälle jo viisi kalaa, kunnes Ossi Riikonenkin tunnusti, että tuli hieman välinevirhettä aluksi, ja vaihtoi samanlaisen morrin hieman ohuempaan siimaan. Pian jo iso kirjolohi vinguttikin siimaa.
Lohi etsii pilkkijän
Lohipilkkipäivä alkaa yleensä aamuhämärissä. Hyvät ottiajat ovat heti aamusta ja vastaavasti iltapäivällä iltahämärään asti.
Ahvenpilkillä kalastaja etsii kalat, lohipilkillä enemmänkin päinvastoin. Lohet uivat parteissa pitkin rantoja, ja hyviä ottipaikkoja ovat esimerkiksi niemien kärjet. Kalapaikat löytyvät yleensä sieltä, missä on vanhoja avantoja ja kenties verijälkiä jäällä.
Rantamilla on hyvä tapa aloittaa pilkintä noin 30 senttiä pohjasta, mutta joskus kala löytyy ihan jään alta.
– Kun vettä alkaa olla 7–9 metriä, niin kannattaa aloittaa puolestatoista metristä alaspäin kokeilemaan puolen metrin välein. Esimerkiksi yhdeksässä metrissä kala ottaa hyvin harvoin pohjasta, mieluumminkin 3–5 metrin vedestä, Korhonen sanoo.
– Tärkeätä on luottaa siihen, mitä tekee ja millä pilkkii. Silloin pilkkii tarkasti ja huolella.
Pakkanen ja tuulen vinkkakaan ei lohipilkillä haittaa, sillä herkällä kärjellä ja vavalla voi pilkkiä vaikka rukkaset kädessä.
– Ostin uuden puvun. Tästä kun pistää hupun päähän ja selän tuulta vasten, niin ihana on kuin mummolassa istuisi, Korhonen naurahtaa ja jatkaa nypyttelyä.
