EmediateAd

Patikoijan polku johtaa yhä useammin kansallispuistoon

15.2.2010 18:24 (Päivitetty 15.2.2010 18:24)
Kuva: Marita Waenerberg

Luonnonrauha ja hyvät kävelyreitit houkuttelevat kävijöitä kansallispuistoihin vuodesta toiseen.

Merja Raatikainen

Suomen kansallispuistoissa kävi viime vuonna lähes kaksi miljoonaa henkeä. Patikoijien ja ulkoilijoiden määrä on kasvanut hieman, sillä vuonna 2008 kävijöitä oli noin 1,8 miljoonaa.

Useimmin patikoijat suuntasivat Pallas-Yllästunturille, Urho Kekkosen kansallispuistoon, Nuuksioon, Oulangalle ja Pyhä-Luoston kansallispuistoon.

Kaikkiaan Metsähallituksen hoitamille valtion suojelualueille ja muille virkistysalueille virkistyi viime vuonna noin 4,7 miljoonaa kävijää. Luvussa ovat mukana kansallispuistot, valtion retkeilyalueet sekä muut virkistykselle ja retkeilylle merkittävät suojelualueet ja retkeilykohteet.

Valtion retkeilyalueista suosituimpia olivat Ruunaa ja Teijo.

Kävijät on laskettu kansallispuistojen sisään meno reiteille asennettujen laskureiden avulla.

Kommentoi artikkelia