| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Jahtiin pääsee hankikelilläkin
Kova talvi tuo tiettyjä rajoituksia metsästäjille. Lumi on tehnyt jo nyt kiusaa maastossa liikkumiselle, ja varsinkin matalajalkaisimmat metsästyskoirat peittyvät pehmeään lumihankeen.
Metsästettävää toki vielä riittäisi. Pienten hirvieläinten metsästysaika on pian päättymässä. Luvanvaraisten valkohäntäpeuran ja kuusipeuran, kuin myös metsäkauriin metsästys päättyy tammikuun lopussa. Talven kovuus on vaivannut ulkona passittavia metsästäjiä ja heidän ajavia koiriaan. Toista on kyttäysjahti istuttaessa pehmoisella tuolilla kaminan lämmittämässä kopissa.
Ristiturvilla, metsäjäniksellä ja rusakolla sekä nykyään riistaeläimeksi luokitetulla villikanilla, on pitkä metsästysaika. Puolet vuodesta nämä lajit ovat metsästäjien armoilla. Jahtikausi alkaa syyskuun alussa ja päättyy 28 helmikuuta. Monet talvet tosin rajoittavat pyyntiä jahtikauden lopulla. On paljon lunta tai leikkaava hangenpinta ja liian kovat pakkaset ohutturkkiselle ajurille.
Rusakko tunnetaan Etelä-Suomen ja suurten viljelysalueiden lajina. Pohjoista kohti mentäessä metsäjäniksen valta-asema vahvistuu. Pohjois-Savo on jo vuosikymmenten ajan ollut eräänlainen jäniksien luvattu maakunta, jossa lajia ruokitaan hyvin, metsästetään paljon ja saadaan myös saalista reppuun.
Pienpetoja läpi vuoden
Ahkerimmille jahtimiehille pyydystettävää riittää vaikkapa ympäri vuoden. Runsaslukuisina esiintyvät pienpedot eivät tunnu pyytämällä loppuvan.
Varsinkin vierasperäiset tulokkaat, supikoira ja minkki, ovat löytäneet maastamme erinomaisen asuinympäristön. Kummallakaan lajilla ei ole ihmisen lisäksi luonnossa kilpailijoita tai vihollisia. Ainoastaan petoja metsästävä ihminen voi rajoittaa näiden kannan kasvua.
Arvokkaimpien turkiseläintemme, näädän ja kärpän metsästysaika päättyy maaliskuun lopussa.
Kaikille ympäri vuoden metsästettävissä oleville pedoille on lain laatija antanut lisääntymisajaksi rajoituksen, naaras jolla on pennut, sitä ei saa tappaa ajalla 1.5.–31.7.




