EmediateAd

Tiedossa laiha sorsasaalis

19.8.2009 13:17 (Päivitetty 19.8.2009 13:17)

Lisää aiheesta

Jussi Murtasaari

Metsästettävien vesilintujen pesimäkannat ovat taantuneet edellisvuodesta noin 10 prosenttia koko maassa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ennakoikin laihoja saaliita torstaina puoliltapäivin alkavalle sorsastuskaudelle.

Muutos oli voimakkain sinisorsalla, joka taantui sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa.

Tavin pesimäkanta jäi viimevuotista alhaisemmaksi erityisesti etelässä, haapanan taas pohjoisessa.

Pesimäkannat arvioitiin touko-kesäkuussa kahteen kertaan tehdyllä parilaskennalla.

Vuotuinen vesilintusaalis liikkuu nykyään runsaassa puolessa miljoonassa linnussa.

Jahtiin osallistuu vuosittain noin 200 000 metsästäjää.

Suomen Metsästäjäliitto muistuttaa metsästäjiä huolehtimaan turvallisuudesta.

Ampumasektorin turvallisuus on varmistettava, aseen piippua on pidettävä turvalliseen suuntaan ja passipaikalta poistuttaessa on varmistettava, että aseesta on poistettu patruunat, Metsästäjäliitto listaa.

Liitto suosittelee myös käyttämään koiraa sorsastuksessa.

Kommentoi artikkelia