Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
03.02.2011 19:40
2010-luvun protestilaulaja perjantaina keikalla Kuopiossa
Kirsti Karttunen
Helmikuun ensimmäisenä perjantaina Kuopioon saapuu viidennellä levyllään Helsinki - Shangri-La englannin kielen kotimaisiin säkeisiin vaihtanut Paleface.
Jos miehen entinen osaaminen ei sytyttänyt kannattaa Karri Miettisen uusille riimeille kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä syyskuussa julkaistu albumi myi kultaa ennen kuin kuukausi edes ehti vaihtua seuraavaan.
Lisäksi albumi sai Etno-Emma palkinnon Emma-ehdokkuuksien julkistamistilaisuudessa joulukuussa.
Levyn kuuntelemisen perusteella perjantai-iltana luvassa lienee ainakin väkevää tunnetta ja suoraa puhetta Suomesta.
Paleface keikalla Henry's Pubissa perjantaina 4. helmikuuta.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




