Antti Tuisku villitsi kansan – Sadat jäivät ilman lippua Kuopion Viinijuhlille, osaa tungos häiritsi

Kuopion Viinijuhlien lauantain liput myytiin loppuun jo päivällä kello 15.30:n aikaan. Kaikkiaan väkeä oli viinijuhla-alueella satamassa noin 7 400. Illan esiintyjinä olivat Antti Tuisku ja Lauri Tähkä.

Ravintolapäällikkö Viivi Sinkkonen Osuuskauppa PeeÄssästä kertoo, että järjestäjien olisi ollut lupa ottaa ihmisiä sisään yli 8 000.

– Mutta ei järjestäjäkään ole niin ahne. Ennakkoliput loppuivat jo kello 14, ja jätimme portille 90 lippua. Katsoimme, että yhtään enempää lippua ei voi myydä, jotta palvelut pelaavat. Satoja ihmisiä olisi ollut vielä lisääkin tulossa, Sinkkonen kertoo.

Ravintolapäällikkö arvioi, että lauantaina tehtiin Viinijuhlien yleisöennätys ainakin muutaman viime vuoden mittapuulla. Toissa vuonna Haloo Helsingin tähdittämänä oli silloinkin satamassa väkeä yli 7 000.

Osaa vieraista lauantain tungos silti häiristsi. Savon Sanomien Facebook-sivulla keskustelu käy vilkkaana, ja monet ovat sitä mielltä, että väkeä oli liikaa.

– En ymmärrä miksi Viinijuhlille otetaan noin paljon yleisöä. Pitäisi siellä mahtua olemaankin ja nauttimaan olostaan, yksi kirjoitti.

– Hyvät kekkerit. Vähän taisi olla ylibuukattu kylläkin, toinen sanoi.

Sinkkonen arvioi, että kaikki meni mukavasti väen paljoudesta huolimatta.

– Tietty ahtaus kuuluu festareihin. Vessassa kannattaa käydä bändin soittaessa, eikä tauoilla, kun kaikki väki lähtee liikkeelle, hän neuvoo.

Kuopion Viinijuhlien tavoite on saada alueelle 35 000 kävijää. Festivaali kestää vielä ensi lauantaihin.

Unohtumaton kosinta varmistui viime hetkellä: "Antti Tuisku hoiti asiat erittäin mallikkaasti"

Viinijuhlien alue oli täyteen ahdettu - katso kuvasarja satamasta

Antti Tuisku kosi faninsa puolesta tämän rakastettua: "Haluatko ottaa vastaan sormuksen?" - katso video

Uusimmat

Viihde

IS: Jari Sillanpään kiertueen lipunmyynti käy kuumana

19.09.2017 Sutkaus

Hyvänteossa: Antero Korhonen virkistyi – vaikka sitten väkisin

18.09.2017 Sutkaus

17.09.2017 Sutkaus

Rahastajia oli busseissa vielä 1970-luvulla

16.09.2017 Sutkaus

15.09.2017 Sutkaus

14.09.2017 Sutkaus

13.09.2017 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.