Ikä vaikuttaa Kuopion sinkkutapahtumien sukupuolijakoon

Sadat sinkut ovat käyneet sinkkutapahtumia ympäri Suomea järjestävän Deittisirkuksen sinkkubileissä Kuopiossa.

– Kuopiossa on erikoista muihin kaupunkeihin verrattuna se, että tapahtumissa on ollut enemmän miehiä kuin naisia, tapahtumia järjestävä deittikuningatar Anna Uusiheimala kertoo.

Hän epäilee suuren miesosallistujamäärän syyksi sinkkumiesten suurta määrää tapahtumaan osallistuvien alle 35-vuotiaiden keskuudessa.

– Kuopiossa monet kävijät ovat myös kertoneet tulleensa tapahtumaan ympäröiviltä paikkakunnilta, Uusiheimala lisää.

Vanhempia osallistujia houkuttelevissa tapahtumissa miehistä on sen sijaan ollut pulaa. Kolme kertaa järjestetty Treffit taidemuseossa -tapahtuma on kerännyt jokaisella järjestämiskerralla noin 40–50 osallistujaa, joista suurin osa on ollut keski-ikäisiä. Tapahtuman järjestäneen intendentti Marja Lounin mukaan kävijöistä vain noin viidesosa on ollut miehiä.

– Keskiverto museokävijä mielletään yleensä keski-ikäiseksi naiseksi. Vastaavia tapahtumia pitäisi järjestää myös jossain miehisessä paikassa, vaikka Biltemassa, Louni pohtii.

Tapahtuman tarkoitus on paitsi romanttisen seuran haku myös uusien ystävyyssuhteiden solmiminen. Treffeillä on ensin ohjattua tutustumisohjelmaa ja sitten osallistujat siirtyvät jatkoille baariin.

– Olen nähnyt joidenkin naisten ystävystyvän. Huhujen mukaan yksi pari lähti ensimmäisestä tapahtumasta bussipysäkille yhdessä ja toinen pari on nähty terassilla istumassa kahdestaan, Louni kertoo.

Seuraavan kerran treffit järjestetään taidemuseossa Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman kanssa samalla viikolla.

– Treffeillä laitetaan rintaan koodit, jotka kertovat minkälaisesta seurasta on kiinnostunut. Rohkaisen jättämään koodit rintaan, niin treffitapahtuma saadaan jatkumaan myös festivaalialueella, Louni vinkkaa.

Kuopion seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen johtajan Irene Venejärven mukaan monet ovat kyselleet seurakunnilta sinkkutapahtumia. Perheasiain neuvottelukeskus järjesti helluntaina sinkuille koirien kävelytystapahtuman, johon tuli 40 osallistujaa, joista alle kymmenen oli miehiä.

– Aiomme järjestää sinkkutapahtuman myös ensi helluntaina, Venejärvi kertoo.

Kuopion seurakuntien viestintäpäällikön Minna Siikanivan mukaan seurakunnissa on suunnitteilla lisää tapahtumia sinkuille.

Savon Sinkut ry toimi vielä muutama vuosi sitten aktiivisesti Kuopiossa. Yhdistys järjesti jäsenilleen paljon erilaisia tapahtumia. Joitakin parejakin syntyi, vaikka ensisijainen tarkoitus oli yhdessäolo. Yhdistyksen hallituksen entinen jäsen Seppo Finne kertoo, että toiminta loppui, kun sille ei enää löytynyt aktiivisia vetäjiä.

– Hallituksen täytyy olla sitoutunut rahan tekoon, sillä toimintaan tarvitaan rahaa, Finne kertoo.

Facebook-ryhmän Savon Sinkut 40+ ylläpitäjän Sari Hyvärisen mukaan keskustelu ryhmässä on ollut hiljaista. Siellä on syntynyt joitakin pareja, mutta yhteisiä tapahtumia ei ole järjestetty. Eräs ryhmän jäsen kokee Facebook-ryhmät sikäli hyviksi, että ujo henkilö saattaa saada kontaktin helpommin netissä. Finne puolestaan kokee, ettei aktiivinen toiminta onnistu netissä.

Sekä Finne että Hyvärinen uskovat sinkkujen ryhmätoiminnalle löytyvän kysyntää: tekijät vain puuttuvat.

Unohda iskutekniikat ja ole oma itsesi

Psyko- ja seksuaaliterapeutti Eila Huttusen mukaan iskutekniikkaoppaat eivät toimi, koska erilaiset ihmiset pitävät erilaisia lähestymistapoja viehättävinä. Tärkeintä uusien ihmisten tapaamisessa on rento ote sekä kunnioitus itseä ja toista ihmistä kohtaan.

– Kannattaa tervehtiä ja sanoa jotain tilanteeseen sopivaa. Esimerkiksi ”onpas lämmintä” tai ”onpa täällä paljon ihmisiä”. Sitten voi katsella tilannetta eteenpäin sen mukaan, miten toinen vastaa lähestymiseen. Ei kannata tunkea väkisin seuraan, jos toinen viestittää haluavansa olla yksin, Huttunen neuvoo.

Kohtaamiset ovat parhaimmillaan, kun ne ovat luontevia ja mukana on huumoria.

– Taito nauraa itselle auttaa aina. Epätoivoisuus ja väkisin vääntäminen eivät toimi. Täytyy vain olla rohkeasti oma itsensä. Ujon ihmisen varovainenkin lähestyminen voi olla viehättävä, Huttunen muistuttaa.

Kiinnostavan ihmisen lähestymiseen voi syntyä turhia paineita, jos kokee, ettei ole riittävän hyvä.

– Paineista pitää yrittää päästä eroon. Se onnistuu parhaiten, kun ei aseta turhia odotuksia itseensä tai kohtaamiseen. Täytyy ymmärtää olevansa rakkauden arvoinen, Huttunen kertoo.

Kaikkien tapaamisten ei tarvitse johtaa loppuelämän kestäviin suhteisiin.

– On olemassa erilaisia suhteita, joista osassa voi esimerkiksi opetella yhdessäoloa. Ennakkoluulottomasti kokeilemalla voi löytää rakkauden. Eikä sen kohde ole aina sellainen, mitä aluksi ajatteli, Huttunen lisää.

Kukaan ei ole täydellinen. Kun hyväksyy itsensä virheistään huolimatta on Huttusen mukaan valmis hyväksymään myös toisen ihmisen pienet epätäydellisyydet.

Tutustumismahdollisuudet saattavat jäädä arjen kiireessä huomaamatta.

– Kun kulkee silmät auki ja uskaltaa kohdata ihmisiä, myös tuttavuuksia syntyy helpommin. Jos tämä tuntuu vaikealta, voi aloittaa pienillä askelilla. Katsoo esimerkiksi silmiin aina välillä, eikä istu aina kahvilan nurkkapöytään, Huttunen neuvoo.

Uusimmat

Viihde

Kaavin sähköttömässä saaressa kuvataan sirkuselokuvaa, kuvausryhmä tuli Ranskasta

20.08.2017 Sutkaus

Ruis kypsyi Riuttalassa SM-kisakuntoon

Ruis kypsyy kisakuntoon Riuttalassa

19.08.2017 Sutkaus

18.08.2017 Sutkaus

La La Landista tuttu 28-vuotias kaunotar on parhaiten tienaava naisnäyttelijä

17.08.2017 Sutkaus

Antti Holma kiittää saamastaan tunnustuksesta: "Kuhan ee ylypeeks herkee"

Morton festeille Rautalammille eturivin artisteja - Rahapalkkaa korvataan rakkaudella

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.