Seuraava pubikierrospäivä luultavasti jo ensi keväänä

Pubikierrospäivä keräsi runsaan osanoton lauantaina Kuopiossa. Järjestäjät arvioivat varovasti, että minibusseilla paikallisbaareja kiersi noin 2 000 ihmistä, kun vuosi sitten tapahtumaan osallistui 500–600 kävijää.

Järjestäjien mukaan päivä oli niin onnistunut, että seuraava pubikierrospäivä järjestettäneen jo ensi keväänä, todennäköisesti toukokuussa.

Viime vuonna minibusseja oli kaksi. Nyt niiden määrä tuplattiin neljään, mutta autoissa oli silti ajoittain pahasti ruuhkaa. Järjestäjät aikoivatkin lisätä jälleen bussien määrää ensi keväänä.

Pubibussissa oli tunnelmaa - katso video ja kuvat

Busseissa ruuhkaa Kuopion pubikierroksella

Uusimmat

Viihde

Hackmanin tehtaat Sorsakoskella

23.09.2017 Sutkaus

Arman Alizadille Sotaveteraaniliiton ansiomitali

22.09.2017 Sutkaus

Laulaja Saara Aalto on valittu vuoden posiitivisimmaksi suomalaiseksi

MTV: Kuopiolainen some-tähti Xtra Factorin juontajaksi

21.09.2017 Sutkaus

Kätfish tekee naistennarrausrokkia läpällä tosissaan: "Ketä nää äijät on"

20.09.2017 Sutkaus

IS: Jari Sillanpään kiertueen lipunmyynti käy kuumana

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.