AL: Juice Leskisestä musikaali Tampereelle
Päivi Saarilahti
Juice Leskisestä valmistellaan musikaalia Tampereella. Legendaarisesta laulajasta ja lauluntekijästä kertova musikaali saa ensi-iltansa musiikkiteatteri Palatsissa elokuun viimeisenä päivänä. Asiasta kertoo Aamulehti.fi.
Esityksessä kuullaan kaikki Juicen suosituimmat kappaleet, muun muassa Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Musta aurinko nousee, ja Kaksoiselämää.
Musikaalin käsikirjoittaa ja ohjaa Kummeleistakin tuttu Heikki Vihinen. Kapellimestarina toimii Juicen luottoystävä Ari Kankaanpää.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuka esittää Juicen roolin. Vihinen kertoo Aamulehdessä, että teksti on viimeistä vaille valmis, kappaleet on valittu ja näyttelijäkaartin lopullista kokoonpanoa hiotaan lopulliseen muotoonsa.




