Alankoa ei pelota nousta savolaisyleisön eteen
Jaana Hiltunen
Torstaina Tahkon Piazzaan keikalle tuleva Kuorosota-voittaja Ilkka Alanko uskoo, että savolaisyleisö suhtautuu häneen samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka Joensuun kuoro peittosikin sekä Leppävirran että Kuopion.
- Ei pelota yhtään, Alanko vakuuttaa.
Hän kertoo, että on Kuorosodan jälkeen huilannut Tallinnan maisemissa.
- Keikoille palaan täydessä iskussa. Teinkin jo yhden keikan Vantaalla ja ei se meininki eronnut ajasta ennen Kuorosotaa, Alanko kertoo.
Kesähitiksi povatun Shakalaka Baby -kappaleen Kuorosota-finaalissa kuoroineen tulkinnut Alanko sanoo, että kappaletta on turha kysellä keikoilla.
- Eikä mun yleisö niin tyhmä ole, että sitä edes kehtaisi pyytää. Eiköhän ne omat kappaleet ja Neljän Ruusun materiaali tyydytä yleisöni edelleenkin, Alanko hymähtää.




