Asennejätkän kuorodebyytti kelpasi
Jarkko Ambrusin
Henry's Pubin kisakatsomoon kerääntyi sunnuntaina pieni, mutta sitäkin asiantuntevampi raati arvioimaan Kuorosodan ensimmäisiä esityksiä. Pubin asiakkaiden voittajasuosikkia ei olisi edes tarvinnut kysäistä.
- Marco Hietalahan on aivan loistava, hän on asennejätkä, Auni Hirvonen miettii.
- Hänen osallistumisensa on tuonut hauskan lisän ohjelmaan, kisan seuraaminen luo yhteishenkeä kaupunkiin.
- Jos mummot innostuvat äänestämään, Vicky Rosti on vielä vahvoilla, Tero Nipuli miettii.
Kristiina Braskin kuoro sai Henkan kisakatsomolta ristiriitaisen vastaanoton. Toiset tykkäsivät leppävirtalaisen raikkaudesta, toiset epäilivät hänen kykyjään.
- Kristiina ei vedonnut minuun Idolsisssa yhtään, on kiva nähdä kuinka hän on kehittynyt, Minna Pentikäinen kertoo.
- Minä odotan, että jokin kappale saisi minut kananlihalle. Pääasia on se, että vaikka kuoro kuinka ryssisi, homma vedetään tyylillä ja asenteella loppuun asti, Hanna-Riikka Remes toteaa.
Kuopion kuoron esitys Queenin kappaleesta We Are the Champions saa katsojilta raikuvat aplodit. Soolona laulaneen Kalle Pakarisen hyppääminen ehkäpä maailman arvostetuimman rock-laulajan saappaisiin onnistui Pakarisen omien sanojen mukaan aivan viime metreillä.
- Löysin sisäisen Mercuryni viime yönä, Pakarinen kertoi suorassa lähetyksessä heti onnistuneen esityksen jälkeen.
Lassi Ylönen ja Anniina Antikainen pitivät Kuopion kuoron esitystä onnistuneena.
- Kuoro soi todella hienosti ja sovitus oli hyvä, Ylönen miettii.




