Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.03.2011 00:01
A A A

Kun jättihauki nousi jäälle, avannon reikä kävi ahtaaksi

Riitta ja Ilpo Tolonen matkasivat maaliskuun alussa Karttulan Syväniemeltä pilkille Virmasvedelle.

Ahven saattaisi olla syönnillään. Tiedä, vaikka saisi hyvät paistikkaat, tuumi pariskunta.

Ilpo Tolonen kairasi ensimmäisen reiän ja mittasi pilkillä matkaa pohjaan. Jään alla oli vettä kuutisen metriä. Voisi olla hyvä ottipaikka.

Pian tulikin ensimmäinen tärppi, ja kala oli kiinni. Sen tunsi heti, että nyt oli isomus siiman päässä.

Kalan väsyttely vei aikansa, ja viimein vonkale nousi avannon alapuolelle poikittain makuulle. Tässä vaiheessa selvisi, ettei jätti millään mahtuisi nousemaan neljän tuuman reiästä ylös.

Kalastajilla ei ollut mukanaan muita työkaluja. Mistä apu pulmaan? Vilkas järvenselkä, jossa usein oli kalastajia, oli nyt täysin autio.

Tolonen soitti kännykällään naapurille ja pyysi tätä tuomaan tuuran avuksi. Maantiematkaa Syväniemeltä oli lähes 20 kilometriä ja jäätaivalta jokunen kilometri lisää.

Odottavan aika tuntui pitkältä, varsinkin kun Tolonen havaitsi koukun olevan hauen leukaperässä heikonlaisesti kiinni.

Kului tunti ja toinenkin oli hyvällä alulla. Hauki oli rauhoittunut ja jättänyt tempoilut, painuen pohjan tuntumaan. Viimein moottorikelkan valot näkyivät Autuaankannaksen suunnasta ja apu oli tulossa. Naapuri toi tuuran, jolla reikää varovasti suurennettiin.

Kala uitettiin avantoon ja nostokoukulla Tolonen tempaisi haukimamman jään paremmalle puolelle.

Pituutta pedolla oli metrin verran ja marketin vaaka näytti painoksi, 6,595 kiloa. Suunnitelmissa ollut ahvenhankintakaan ei epäonnistunut, sillä haukijätin lisäksi Tolosilla oli kotiin viemisenä lähes hauen painon verran kookkaita kyrmyniskoja.

Jättimäisiä haukia Avannon suurentamiseksi meni kangaslampilaisen Esko Auvisenkin pilkkireissu. Hänen vieheeseensä tarttui Haukivedellä lähes metrin pituinen hauki, jolla oli painoa 6,015 kiloa.

Kalan väsyttelyyn ja avannon suurentamiseen kului aikaa tunnin verran.

Kuopiolainen Erkki Jäntti oli varannut iskukoukkuja työvälineisiin. Kairan koolla syntyi reikä isoja kaloja varten.

Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä pyydykseen tarrasi yhdeksänkiloinen hauki.

Kala tarttui syöttiin aivan rannan tuntumasta matalasta vedestä.

Koko perhe kalastaa Savon Sanomien kalakilpilussa nuoria osanottajia on hyvistä taphtumista palkittu Eero Kokkarisen syntymäpäivärahaston stipendillä.

Tällä kertaa palkinnon saajaksi valittiin kuopiolainen, yhdeksänvuotias Elias Leskinen. Hän sai lisäksi Savon Sanomien nuoren kalastajan palkinnon.

Elias Leskisen kalatapahtuma ajoittui heinäkuun lopulle, jolloin hän sai saaliikseen yli kuuden kilon kuhan.

Leskisten perhe osoittautui oikeaksi kalastajaperheeksi, josta harrastajia löytyy kolmesta sukupolvesta.

Kuopiossa Valkeisen lammella järjestetyssä Suurkalasavotassa mukana olivat Eliaksen lisäksi perheen isä, äiti ja molemmat pikkuveljet, sekä haukisarjan voiton napannut Martti Leskinen, Eliaksen ukki.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde