EmediateAd

Ei nimeä

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
A A
5.2.2010 0:01

Sayra (Paulina Gaitan) ja Casper (Edgar Flores) matkaavat junan katolla parempaan maailmaan.

Amerikkalaisen Cary Joji Fukunagan ohjaama Ei nimeä -elokuva risteyttää monta elämäntarinaa ja ihmiskohtaloa varsin säälimättömällä ja riipaisevalla tavalla.

Keskiössä on meksikolaiseen pahamaineiseen Mara Salvatruche -jengiin kuuluva Casper (Edgar Flores), joka tuo yhteisön jäseneksi 12-vuotiaan Smileyn (Kristyan Ferrer). Uusi jäsen saa jengikasteensa siten, että turpaan tulee koko jengiltä. Lopullisen hyväksymisensä hän saa tappamalla jonkun.

Hetkeä myöhemmin kuvaan tulee isänsä ja setänsä kanssa matkaava teinityttö Sayra (Paulina Gaitan). He ovat lähtöisin Hondurasista ja pyrkivät laittomasti Meksikon kautta USA:han.

Matka taittuu junavaunujen katolla kyyhöttäessä ja rajapoliiseja peläten. Sattuma yhdistää Casperin ja Sayran matkan, joka muuttuu kalmanhajuiseksi kujanjuoksuksi, elämän pakomatkaksi.

Fukunagan näkemys on rujon realistinen ja väkivalta tunteetonta tappamista. Ihmishenki ei paljon paina, kun on kyseessä jengin kunnia ja luottamus. Nuorilla ei ole tässä haisevassa slummissa muuta keinoa selvityä hengissä kuin kuulua jengiin. Sekin voi viedä hengen, jos toimii väärin.

Ei nimeä näyttää myös alati kasvavan laittoman siirtolaisuuden lohduttomat kasvot. On paljon väkeä, joka hinnalla millä hyvänsä pyrkii Amerikan ihmemaahan - paratiisiin, jossa kaikki on paremmin.

Jonkin verran Ei nimeä on velkaa brasilialaiselle City of God -elokuvalle. Vahvaksi vertailukohdaksi nousee myös Lee Tamahorin ohjaama maorilainen jengi- ja perheväkivaltakuvaus Kerran sotureita vuodelta 1994.

Vaikutteita on otettu, mutta silti Fukunagan esikoisohjaus toimii yllättävän väkevästi ja hyvin. Siitä on kiittäminen äärettömän hienosti ja sisäistyneesti näyttelemiä nuoria. Raja näytellyn ja eletyn elämän välillä on hiuksenhieno. Pelko ja viha välkehtivät aidosti heidän silmissään, mikä tekee heistä oikeasti katsojaa koskettavia nuoria ihmisiä.

Fukunaga ei osoittele eikä alleviivaa. Elokuvan sisältämän rakkaustarinankin hän osaa kertoa lasivillan hellästi ja lohdullisesti sortumatta suureen tunteiluun. Tässä maailmassa ei ole hyviä tai pahoja. Sellaista käsitettä ei tunneta. On vain jengi ja jengin kunnia. Rajoilla on ahtaampaa kuin eilen.

Valitettavasti tämä sama tarina toistuu tälläkin hetkellä. Ei nimeä on elämänmakuinen elokuva. Kannattaa katsoa.

Olli-Matti Oinonen

Draama

Kommentoi artikkelia