Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.01.2008 14:09
A A A

Klo 15:10 lähtö Yumaan

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

James Mangoldin (Walk the Line, Identity) tyylipuhdas western on uusintafilmatisointi Delmer Davesin samannimisestä elokuvasta vuodelta 1957. 1800-luvun lopulle sijoittuva intiimi tarina kuvaa hirtettäväksi matkaavan rosvon ja hänen saattajansa välille syntyvää erikoista suhdetta. Henkilökeskeisessä elokuvassa on hienoja roolisuorituksia aina sivuosia myöten.

Klo 15:10 lähtö Yumaan asettaa vastakkain kaksi miestä, joista toinen uskoo oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen, toinen vaistoon ja oman käden oikeuteen. Dan Evans (Christian Bale) on kovia kokenut karjatilallinen. Hän on jäljittämässä karanneita lehmiään kahden poikansa kanssa, kun he osuvat ryöstöpaikalle. Asialla on legendaarinen Ben Wade (Russell Crowe) joukkoineen. Wade säästää Evansin hengen, minkä ansiosta Evans pääsee todistamaan Waden vangitsemista hieman myöhemmin.

Suuresta rahasummasta Evans tarjoutuu saattamaan Waden junalle, joka vie hänet hirtettäväksi. Tehtävän onnistuessa hän pelastaisi perheensä. Viisi saattomiestä joutuu kuitenkin kovaan paikkaan Waden kanssa. Waden joukot yrittävät pelastaa johtajansa kylmäverisen Charlie Princen (Ben Foster) johdolla.

Keskeiset jännitteet liittyvät Evansin ja Waden sekä Evansin ja tämän 14-vuotiaan pojan välisiin suhteisiin. Poika halveksii isäänsä, koska tämä ei ole hänen silmissä tarpeeksi sankarillinen. Dan joutuu usein nöyryytetyksi poikansa edessä ja päättää osittain sen vuoksi saattaa rikollisen tuomiolle.

Pojan sympatiat ovat ensin Waden, karismaattisen pelurin puolella, mutta hän lähtee salaa turvaamaan isänsä selustaa matkalle. Suurin jännitys liittyykin kysymykseen, tuleeko Danista se sankari, jonka poika toivoo hänen olevan. Tarinassa tapahtuu paradoksaalinen käänne, kun myös Waden sympatiat kääntyvät Danin puolelle. Kaikki tämä on odotettavissa, mutta taitavan kerronnan ansiosta jokainen hetki on kihelmöivän latautunut.

Russell Crowe sopii hyvin klassisen hyvän pahan miehen rooliin. Wade on lähes myyttinen hahmo: itsevarma ja ovela. Käsikirjoitus tekee paatuneesta roistosta niin monisyisen hahmon, että hänestä alkaa melkein pitää. Myös Ben Foster (mm. Mullan alla) on vaikuttava, mutta hän taas on läpeensä paha Waden oikea käsi.

Lähtö Yumaan on itsetietoinen elokuva ja siinä piilee sen viehätys. Tutuista aineksista - intiaaneja, kapakkanaisia, rautateitä, sheriffejä, ilkeitä maanomistajia jne. - on taitavasti saatu aikaan viihdyttävä kokonaisuus. Prototyyppisyydestään huolimatta henkilöt vetoavat katsojaan. Christian Balen rikkinäinen Dan Evans varsinkin saa myötäelämään. Kunnon länkkärin tapaan ratkaisua saadaan odottaa viime minuuteille asti.

KAISA HILTUNEN

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Elokuvat