Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama Likainen pommi on satiiri ja parodia musiikkibisneksen maailmasta. Levy-yhtiön pr-koordinaattorina toimiva Mirccu (Malla Malmivaara) saa tehtäväkseen junailla nuoresta PD-nimisestä (Iida Lampela), pakasteherneitä syövästä rääväsuusta oman aikansa 360-asteen mediasensaation. Apuna häärii yhtiön johtajan Martin Bakkan (Jukka Puotila) tiimi, johon kuuluvat hänen lähin työtoverinsa Jali (Jussi Vatanen) ja videoita suunnitteleva Laura Melanie (Niina Herala).
Bakka julistaa projektin "likaiseksi pommiksi", jolla pyritään yhdenlaiseen tajunnan räjäytykseen. Mukana heiluu vielä Mircun punatukkainen poikaystävä Roba (Ilkka Villi), jolla on omat ongelmansa. Mirculle projekti esitetään viimeisenä mahdollisuutena urallaan etenemiseen.
Televisiossa ajankohtaista poliittista satiiria (muun muassa Uutishuone) aiemmin ohjanneen Elias Koskimiehen elokuva pyrkii rajuun ja räävittömään aikamme mediatodellisuuden ja julkisten lieveilmiöiden satiiriin. Osansa saavat tv-showt, mainokset, vampyyrikuvastot, musavideot, seksuaaliset suuntautumiset ja kaiken maailman "brändäykset", joita Likainen pommi pyrkii asetelmillaan ravistelemaan.
Katsoja vaivaantuu Lopputulos on kuitenkin enemmän vaivaannuttava kuin katsonnallisesti kiinnostava. On kohtuullisen hankalaa myötäelää tämän satiirin luomissa kerronnallisissa hetkissä. Likainen pommi vaikuttaa enemmän keskenjätetyltä tv-parodialta ja pikemminkin jonkinlaiselta sisäpiirin vitsiltä kuin tosissaan elokuvateattereihin suunnatulta kokemukselta.
Tämä johtuu ennen muuta keitoksen tasollisesta heittelevyydestä, joka ilmenee paitsi käsikirjoituksen myös ohjauksen, näyttelijätyön ja henkilökuvien tasoilla. Kuvien ja äänten liikkeitä ja jos jonkinlaisia pikku detaljeja on paljon, mutta kokonaisuus kaipaisi huomattavasti selkeämpiä linjauksia ja kerronnallisen tason selvää nostatusta.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa monet kerronnalliset ideat tuntuvat lähinnä itsestäänselvyyksiltä ja samojen asetelmien jatkuvalta toistolta.
Jyväskyläläistaustaisella Malla Malmivaaralla on ilmeikkäät kasvot ja luonteva esiintymistapa. Hän tulkitsee sinänsä hyvin oman epävarman roolinsa tässä mediamaailman myllerrysten ja moninaisten sekamelskojen todellisuudessa.
Ei ole Malmivaaran vika, että Likaisen pommin sisältämä kokonaisuus on näinkin kaukana siitä leikittelevyydestä ja herkullisen ironian ja sarkasmin piikkien nautittavasta läsnäolosta, mihin elokuvalliset satiirit parhaimmillaan pystyvät.
