Nader ja Simin: ero Kuvakukko 2.-14.12 Hyvään elokuvaan tarvitaan hyvä käsikirjoitus. Se on se tärkeä pääoma, josta laadukas elokuva voi syntyä. Valitettavasti länsimainen valtavirta-elokuva on tämän jo unohtanut.
En heti ensimmäiseksi olisi uskonut, että iranilainen elokuva tekee minuun näin suuren vaikutuksen osaamisellaan, mutta näin vaan käy. Asghar Farhadin ohjaama ja käsikirjoittama, Nader ja Simin: ero, on äärettömän taitavasti toteutettu elokuva kohtalosta, kunniasta, valheesta ja Koraanista nykypäivän Teheranissa.
Elokuvan käynnistävä voima on avioero. Simin (Leila Hatami) haluaa avieron miehestään Nadarista (Peyman Moaadi), koska haluaa muuttaa ulkomaille, taatakseen tyttärelleen paremman tulevaisuuden. Mies haluaa jäädä Teheraniin hoitamaan Alzheimerin taudin riuduttamaa isäänsä.
Vaimo rakastaa miestään, mutta haluaa lapsensa kanssa pois. Oikeuslaitos ei myönnä eroa ja vaimo ottaa asumuseron. 11-vuotias tytär (ohjaajan tytär, Sarina Farhadi) on vuoroin isän, vuoroin äidin luona.
Tapahtumassa ei sinänsä ole juurikaan ihmeellistä, syvätasolla ollaan kuitenkin vanhojen tapojen kahlitsemassa vankilassa, jossa uudelle ajattelulle ei ole sijaa.
Selvitäkseen isänsä hoidosta, palkkaa Nadar raskaana olevan, syvästi uskonnollisen perheenäidin (Sarina Farhadi) avukseen.
Raskas työ, pieni palkka ja kohtalo, joka muuttaa elämän suunnan. Ihmisten on turvauduttava valheeseen jos toiseenkin, selvitäkseen elämästään ja kunniastaan.
Lapset ovat sijaiskärsiöinä tässä aikuisten kujanjuoksussa, sitä paitsi he tietävät totuuden, mutta uskaltavatko sen kertoa?
Rakenteeltaan ja kuljetukseltaan Nader ja Simin: ero, on kuin trilleri. Ihmiset epätoivoisessa tilanteessa ja pahimmassa tapauksessa kuolemantuomio.
Mestariohjaaja Ashghar Farhadi pitää katsojansa napakasti otteessaan. Hienot näyttelijät tekevät komean intensiivistä työtä, jossa ajatus näkyy pienimmissäkin hetkissä.
Hieno ja suositeltava elokuva, joka herättää monenlaisia kysymyksiä ihmisen moraalista ja kunniasta, sekä härkäpäisestä yksisilmäisyydestä.
