Ennen kuin kukaan oli nähnyt Operaatio Valkyrietä valmiina, maailmalla vallitsi melko suuri yksimielisyys siitä, että elokuva olisi huono ja se floppaisi.
Voin kertoa, että elokuva ei ole huono ja että se on menestynyt taloudellisesti ihan siedettävästi.
Mutta nuo eivät loppujen lopuksi ole kovin kummoisia saavutuksia.
Elokuva perustuu tositapahtumiin. Ilmahyökkäyksessä toisen kätensä ja silmänsä menettänyt eversti Claus von Stauffenberg (Tom Cruise) liittyy salaliittoon, jonka tarkoitus on tappaa Hitler ja kaapata valta Saksassa.
Me tiedämme, miten tarina päättyy, joten sitä ei tarvitse kenenkään jännittää. Myös heti elokuvan ensiminuuteilla saamme tietää vastauksen kysymykseen miksi. Claus von Stauffenbergin mielestä Hitler on sekä Euroopan että hänen kotimaansa Saksan pahin vihollinen.
Cruisen Tomppa ottaa työvoiton
Elokuvan aihe ja tekijät herättävät suuria tunteita ja myös vastaväitteitä. Erityisesti on epäilty Tom Cruisen kykyjä selviytyä roolistaan kunnialla.
Eräs saksalainen kollegani totesi, että Cruisen näyttelee syvällisesti kuin murokulho. Tuo on kai tarkoitettu moitteeksi, mutta murokulhohan on yksi syvimmistä kotona käytettävistä astioista, joten tiedä häntä.
Cruise on toki väärä henkilö päärooliin. Mutta ei siksi, että hän olisi huono näyttelijä, vaan siksi, että hän on Tom Cruise.
Sen sijaan, että katsoja keskittyisi eversti Claus von Stauffenbergin tarinaan ja historiallisiin tapahtumiin, hän keskittyy siihen, että Tom Cruise näyttelee natsia. Ainakin Cruise uskaltaa ottaa riskejä, pisteet siitä.
Tarkasti pitkin kultaista keskitietä
Bryan Singer ei suinkaan ole mikään pilipaliohjaaja, joten jo hän takaa elokuvan peruslaadun. Katsojan ei taatusti tarvitse hävetä näkemäänsä.
Siihen, meneekö kaikki elokuvassa juuri kuten todellisuudessa, en osaa ottaa kantaa. Eikä sillä ole mitään merkitystä.
Kyse ei ole dokumentista, vaan käsikirjoitetusta elokuvasta, joka itsekin väittää ainoastaan "perustuvansa tositapahtumiin".
Operaatio Valkyrie pelaa varman päälle. Kaikki on tehty kieli tarkasti keskellä suuta, jotta kukaan ei varmasti suuttuisi eikä loukkaantuisi.
Sen kummempia poliittisia kannanottoja ei tehdä, mutta pelkkää Hollywood-hömppääkään ei katsojalle tarjota.
Elokuva on kaiken aikaa vakavalla asialinjalla provosoimatta ketään. Vaikka loppuratkaisu on selvä alusta alkaen, kyllä se ainakin itseäni jossakin määrin kosketti.
