Splice-elokuva kertoo geenitutkijoista, jotka ovat yhdistelleet eläinten dna:ta huikein seurauksin. Nälkä kasvaa ja kun tutkimukselle lyödään rajat, pitää ne tietenkin salaa ylittää: eläinten dna:ta yhdistetään ihmisten vastaavaan.
Lopputuloksena syntyy mutaatio, jolla on linnun jalat, naisen ruumis, alienin silmät ja enkelin siivet. Olio on jumalaisen kaunis, äärimmäisen arvaamaton ja pelottava. Sitä on suojeltava ja salassa pidettävä.
Aihe on mielenkiintoinen: geenitutkimuksen mahdollisuudet ja kloonauksen inhimilliset rajat ylittävä ihminen, joka yrittää leikkiä jumalaa. Tänään voidaan dna:sta luoda jo uusi eläin, mutta mitä tehdään ihmisen kanssa tai sen välimuodon? Luodaan jotain, joka ei kuitenkaan pysy hallinnassa, siis eräänlainen nykypäivän Frankensteinin hirviö?
Elokuvan mainoskuva on hyytävän houkutteleva. Se kertoo paljolti, mistä on kysymys; rakas lapsi, jolla on eriskummalliset raajat ja häntä, jossa on myrkkypistin. Äiti yrittää ymmärtää... Julistekuva viestii jotain pelottavampaa kuin katsoja kokee valkokaankaalta.
Valitettavasti ohjaaja Vincenzo Natali yrittää laajentaa aihettaan liiaksi tai ehkä hän on nähnyt vain liikaa. Otetaan nyt se Frankenstein ja Frankensteinin morsian, David Lynchin Eraserhead, höperö Species, Alienit ja Kärpänen. Joku ehti verrata elokuvaa vitsikkäästi myös Jurassic Parkiin.
Kaikki on kloonattu tähän ikään kuin persoonallisena uustulkintana, mutta käsittely on paikoin jopa lapsellinen.
Ohjaaja Natali ei malta syventää sinänsä kiehtovaa aihettaan ja tyytyy lopulta äärimmäisen helppoihin ratkaisuihin. Tylsäksi koko keitoksen tekee, että katsoja tietää suurin piirtein, mitä seuraavan kulman takana on ja lopulta myös sen, mitä äidille tapahtuu? Elokuvan seksiakti on käsikirjoituksellisesti suorastaan tökerö.
Tunnelma on varsinkin elokuvan alkupuolella mukavan kliininen, jopa cronenbergilainen. Adrien Brody näyttelee yllättävän särmättömästi jälleen kerran ja Sarah Polley on kuin Julianne Mooren klooni. Aivan kuin ohjaaja olisi himmannut heitä koko ajan, etteivät he veisi pääosaa Dren-oliolta (Delphine Chaneac). Kyllähän Delphine sen päähuomion komeasti viekin ja tekee elokuvan läsnäolollaan aina kiinnostavaksi.
